Ihastuttavan iso ja paha

Illan viimeinen summeri soittaa sielujen sibeliusta. Katsojat tuntevat putoavansa unen hyväilyyn. Pökerryksissä he pursuavat kiitosta pelaajille, jotka eivät puolestaan tiedä, miten palkita yleisönsä riittävän ylenpalttisesti.

Näky on naulitseva. Tämä on sitä vuorovaikutteisuutta, me-henkeä ja yhtä, josta viisaat seminaareissa puhuvat, ymmärtämättä, että tunteita ei voi käsikirjoittaa. Kyse ei ole opituista liturgioista ja normeista, vaan tilanteista ja arjen pyhistä katkelmista, jotka syntyvät vain jos ovat syntyäkseen.

Hippos on humiseva luola, ensimmäisen asteen yhteys.

Nämä katsojat ja nämä pelaajat matkaavat nyt yhdessä sinne, missä taivas on levällään.



KATSELEN NÄYTELMÄÄ pöllämystyneenä. Myönnän itsekin vajoavani romantikkona unenomaiseen olotilaan.

Tämän ei näet pitänyt olla mahdollista. JYP finaalissa. Huilu ja viulu, sepittäkää parempia satuja.

Kolme vuotta sitten olin mukautunut ja realismiin sopeutunut jyväskyläläis-iisalmelais-lappeenrantalais-keuruulainen urheilutoimittaja. JYP on JYP, ei muuta. Seura, joka vetelee säälipleijareissa. Joukkue, joka on kiva, mutta ei suuri. Sympaattinen, mutta ei rohkea. Viihdettä viljelevä, mutta ei tunteita tuottava.

Kuvittelin, että näin on ja näin mennään.

Kunhan katsellaan, ettei nyt sentään ihan Mestikseen.



MUTTA VAIKKA me ympärillä mukavoiduimme, JYP itse ei lopulta tehnyt meille seuraa. Yhteisö sai pari vuotta sitten raivokohtauksen, jonka energialähteenä oli kyllästyminen.

Muuttuvassa liigaympäristössä JYP näki tilaisuutensa. Jos se heittää ennakkokäsitykset ja kaikki odotusarvot ja vielä vanhat rasitteet sekä kuluneet fraasit pataan, ihme voi tapahtua.

Se heitti. Pata porisi ja elämä virisi.

Enää JYP ei ole pieni ja sympaattinen, ei hajuton, ei kiltti, ei akateeminen, ei mikkihiirimäinen - eikä yli olan nakattava.

Nyt JYP mielletään isoksi ja pahaksi, vahvaksi ja nousukasmaiseksi. Sillä on kummallinen valmentaja, jonka lausunnot nostavat valtakunnan mediassa näppyjä naamalle. Sillä on pelaajia, joille vihelletään, sillä on maalivahteja, jotka saavat voimaa vieraskatsomon mölinästä, sillä on faneja, joiden sirkus Niiralan montussa pistää savolaiset voimaan pahoin.

Sellainen JYP on tänään. Ihastuttavan iso, raikas ja hyvä.



PELAAJAT RYÖMIVÄT pikku hiljaa koppiinsa. Kansa valuu katsomosta omiin koloihinsa, kuka jälkihuuruihin, kuka kotisohvalle ammentamaan television tavistyhjyyttä.

Molemmat osapuolet, nyt koko Jyväskylä, ehkä koko Keski-Suomi, tietävät, että perjantain humaus ei ollut leikin loppu. Ensi viikolla hiekkalaatikolla on vain kaksi lapioijaa. Toinen heistä on mestari.

Alkaa viimeinen taival. Viimeinen raastava nousu. Sen päässä odottavaa hekumaa ei juuri nyt arvaa hahmotella. Tässä hetkessä matka on tärkein.



HOEN ITSELLENI, että älä riehaannu. Tämä on vain urheilua.

Turhaan hoen. Enhän ole koskaan muuta väittänytkään.

Riehaannun silti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.