Ihmeellistä inttämistä

"Olen kapteenina esittänyt valmentajille ajatuksia tämän hetken liigatilanteestamme. Ehkä he siksi katsoivat parhaaksi määrätä minut viikon tauolle, Peltonen totesi STT:lle."

Tähän patakippari Pasi Peltosen repliikkiin kulminoituu aika paljon. 35-vuotias, 15:nnen SM-liigakauden pelaaja kyllä tietää, onko hän pelikunnossa vai ei. On siis päivän selvää, että Ässien valmennusjohto pääkäskijä Jari Härkälä etunenässä on hyllyttänyt seuraikonin.

Miksi Peltonen sitten on hyllytetty? Tunnen ässäpakan sen verran huonosti, että en lähde omia arvailujani esittämään. Moni kollega on kertonut oman näkemyksensä tilanteesta, joten mennään niillä.

Mutta täysin käsittämätöntä ja lapsellista on se inttäminen, mitä porilaisseuran valmennus- ja muu johto on asian tiimoilta esittänyt. Härkälä, kakkosvalmentaja Mika Pieniniemi ja toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki väittävät kirkkain silmin ja kuorossa, että Peltonen on sivussa vain ja ainoastaan polvivamman takia, eikä häntä missään nimessä ole hyllytetty. Haloo, äijät! Lopettakaa jo! Kukaan ei usko eikä kuuntele.

Jokainen jääkiekon SM-liigaseura on koko ajan suurennuslasin alla. Toisia sihdataan tarkasti, toisia vähän vähemmän tarkasti. Käytännön operatiivista valtaa seuroissa käyttävät paljolti toimitusjohtajat ja päävalmentajat. Usein heille lankeaa myös iso vastuu tiedottamisesta. Ellei sitä vastuuta kykene kantamaan, näyttää helposti aika pösilöltä.

Kovin paljon en viestinnästä ja johtamisesta ymmärrä, mutta sen verran kuitenkin, että niin sanottua kriisitiedottamista ei saa missään olosuhteissa sössiä. Faktoja voi - ja joskus pitääkin - muunnella, mutta silloin, kun alaston totuus on jo rävähtänyt tiskiin, on turha yrittää kaivella pyykkikorista kusensyömiä kalsareita sen peitoksi. Ei nimittäin onnistu. Tieto Peltosen hyllytyksestä levisi kiekkokansan tietoisuuteen maanantai-iltana, mutta vielä tiistaina iltapäivällä toimitusjohtaja Hirsimäki väitti Yle Urheilun haastattelussa, ettei "Peleä" ole hyllytetty. Käsittämätöntä.

Tässä on hallitus, joka nimitti toimitusjohtajan, joka valitsi päävalmentajan, joka hyllytti kapteenin. Seura ajautui kriisiin, jonka ratkaisi... Niinpä, äitiä tässä varmaan pitäisi huutaa hätiin yhden sun toisenkin.

Kuinka kriisi sitten ratkaistaan? Villi veikkaus: Ennemmin tai myöhemmin Härkälä saa monoa ja päävastuuseen nousee kakkosvalmentaja Pieniniemi. Hän saa avukseen kolmoskoutsi Pasi Kaukorannan, jolla noin sivun mennen sanoen taitaa olla tämän valmennusporukan kovin kiekko-osaaminen ja auktoriteetti. Villi veikkaus, osa kaksi: vaihdos piristää joukkuetta hetkellisesti, mutta viimeistä sääliplayoff-paikkaa korkeammalle se ei Ässiä vie.

Uutisia aiheesta
Härkälä jäällä, Peltonen ei (Iltasanomat)
Ässä-kapteeni Peltonen viikon toipumislomalle vasten tahtoaan
Ässien johto tukee edelleen Härkälää
Ässien Hirsimäki: Peltosta ei hyllytetty (YLE)
Kiekko-Kansa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.