Ihmettä odotellen

Jyväskylässä on Suomen surkein tilanne hammashoitoon pääsyssä. Hammaslääkäriin jonottavia on 14 000, heistä kolmannes on jyväskyläläisiä. Kiireettömään hoitoon joutuu jonottamaan puolitoista vuotta. Lain mukaan jonotusaika saisi olla vain puoli vuotta. Jyväskylää uhkaakin nyt Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) määräämä uhkasakko.

Keski-Suomen lääkäripula on myös hyvin tiedossa.

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksesta Jytestä puuttuu kymmenkunta lääkäriä. Se on kymmenesosa Jyten lääkärikunnan vakansseista. Todellinen vajaus on kuitenkin kolmasosa virkavapaiden ja työajan lyhennysten vuoksi.

Lääkärille ei saa kiireettömiä aikoja, eikä edes asian toteaminen ole helppoa, sillä puhelimella on vaikea päästä läpi ajanvaraukseen.

Tilanne on surkea, mutta silti näyttää kuin odotettaisiin ihmettä ja ongelman poistumista itsekseen.

Jyväskylä ei perusta tänä vuonna yhtään uutta virkaa sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Hammaslääkäripulaa pyritään helpottamaan palvelujen tehostamisella ja töiden uudelleen organisoinnilla. Juuri se kuulostaa ihmeen odottamiselta. Eikö joka työpaikassa nämä asiat ole tehty jo ajat sitten? Uudelleen organisointi ja tehostaminen tuottaa usein pelkästään näpertelyä – ja lisäkierroksen uusia pomoja.

Hammaslääkäripulaa yritetään korjata myös ohjaamalla asiakkaita yksityisten hammaslääkäreiden tykö palveluseteli kourassa.

 

Ihmettä odotetaan myös terveysasemien lääkäripulassa. Ketään ei rekrytoida, koska siten Jyväskylä säästää tänä vuonna miljoona euroa, mutta sen sijaan ostetaan kalliiden vuokralääkäreiden palveluja.

Vuokralääkärin palkka on yli 3 000 euroa kuukaudessa oman lääkärin palkkaa suurempi, joten se siitä säästämisestä.

Odotetaan siis ihmettä ja toivotaan parasta, että jotenkin kaikki kääntyisi oikeaan suuntaan.

 

Mutta ei tähän tilanteeseen ole tultu sattumoisin. Siksi siitä ei myöskään päästä irti sattumalta, vaikka siltä näyttääkin.

Lääkäreiden palkkaaminen perusterveyden hoitoon on ollut likimain jäissä 1990-luvun puolesta välistä lähtien. Vuosina 1996–2009 lääkäreiden määrä kasvoi perusterveyden hoidossa vain viisi prosenttia koko Suomessa.

Samaan aikaan muilla sektoreilla lääkäreiden määrä kasvoi 44 prosenttia. Huiminta kasvu oli yksityisellä sektorilla ja työterveydessä.

Terveyskeskukset ovat polkeneet rekrytoinneissaan paikallaan, vaikka hoidettavien määrä on jatkuvasti kasvanut ikärakenteen muutoksen myötä. Kuntia lekureiden lisääminen ei hyvinäkään aikoina kiinnostanut – ja nyt kannetaan linjauksen hedelmiä.

 

Ratkaisujen tekemistä hidastaa kyräily siitä, kenelle kuuluu jatkossa terveydenhoidon järjestämis- ja rahoitusvastuu. Asiasta on tehty malleja vuosien mittaan jo riittämiin, mutta nyt terveydenhuollon uudistukset jäätyvät kysymykseen siitä, mitä kunnille tapahtuu.

Nykyisten kuntien varaan terveydenhoidon himmeleitä ei ole järkeä rakentaa, jos ja kun niitä ei kohta enää ole. Terveydenhoidon remontilla on silti kiire. Silti uudistusta yhä vain odotellaan.