Ihmisarvoa ei voi priorisoida

En kaipaa kauhuelokuvia. Henki salpautuu jo televisiouutisista. Eräänä iltana lääkäri toivoi terveyskeskuksen ovelle kokenutta kollegaa, joka yhdellä katsomalla osaisi arvioida, ketä kannattaa hoitaa.

Varmana poiskäännytettävänä toivon, että se oli väsyneen lääkärin eettinen puheenvuoro priorisointikeskusteluun ja provokaatio päättäjiä vastaan. Paha vain, että päättäjiä enemmän säikähtivät kansalaiset.

Terveydenhuollon priorisointikeskustelussa on alettu keskustella nauloista, kun pitäisi puhua vasarasta. Priorisointi ei voi tarkoittaa sitä, että valitaan, ketä kannattaa hoitaa. Sen täytyy tarkoittaa sitä, että valitaan hoitomuodoista tehokkain tai armollisin.

Eettisesti ja teoriassa asia tietenkin on niin, mutta... Sama se on lakikin kaikille, vain tuomiot vaihtelevat.

KUN JOKIN asia irtoaa julkisessa keskustelussa siivilleen, niillä lennetään. Nyt täällä on pilvin pimein vanhoja ja vielä enemmän ikääntyviä ihmisiä, jotka ovat aivan varmoja, että heitä hyvä hoito tai edes hyvä kuolema ei tulevaisuudessa koske. Varattomille ainakin tarjotaan vaarin kaukaloa ja raakalautakirstua.

Vankeja ja vanhuksia ohjataan avohoitoon, koska laitoshoito on kallista.

Pelko heitteille jättämisestä ei ole väärinymmärrystä tai vainoharhaa. Joka päivä kohtaa lääkäreitä, joista ei tiedä, puhuvatko he tosissaan vai mustaa huumoria.

Musta huumori ei kustannusrasitteeksi itseään kokevaa naurata. Siitä menee yöunet ja tulee tuhat kysymystä. Tässäkö elämä oli? Kuka sen arvon arvioi, loppuunpillahtanut lääkärikö vai päättäjä, joka antaa tai pihtaa rahaa?

TERVEYDENHUOLTO on sanahirviö. Autoja ja koneita huolletaan, ihmisiä hoidetaan. Kun huoltoon liitetään kustannustehokkuus ja priorisointi ja lakkautettavien terveyskeskusten litania, löytyy tämän päivän hyvinvointiyhteiskunta, kallis Suomenmaa.

Kuka täällä voi hyvin? Tunnuslukuko? Ja sitäkö meidän pitää hoitaa... Eikö ennemmin ihmistä?

Taas yksi hullu kysyy enemmän kuin tuhat viisasta ehtii vastata. Toisaalta, viisaat pitävät maailmaa pystyssä, mutta hullut vievät sitä eteenpäin.

Takalistollaan oleva priorisointikeskustelu paljastaa ihmisen osan tässä yhteiskunnassa. Myös sen, mikä arvo meille on elämällä. Vain elämällä tai juuri elämällä.

IHMISEN ainutkertaista elämää ei yksikään päättäjä voi asettaa ikä- tai arvojärjestykseen. Yhteiskunnan tehtävä on luoda hyvän elämän edellytykset, suojella ja varjella sitä oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti ja tehdä päätöksensä elämää kunnioittaen.

Yhdellekään luodulle ei pidä sanoa, että sinulla on jo menty.

Ei elämän kunnioittamisesta voi säästää. Vain elämän kunnioittaminen johtaa siihen, että kuolema lakkaa olemasta pelottava, ja silloin ajatuskin keinotekoisesta elämän pitkittämisestä kauhistuttaa.

Elämällä ja kuolemalla on aikansa, mutta ihmisarvolla ei ole ikää eikä järjestystä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen erikoistoimittaja ja kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.