Ihmisen kokoiset työtehtävät

P aula Lehtomäen kieltäytyminen keskustan puheenjohtajan ehdokkuudesta nostaa myös huippupoliitikkojen kohdalla esiin kysymyksen, mikä on kohtuullisen kokoinen työtehtävä yhdelle ihmiselle. Yhteiskunnassa on jo pitkään käyty keskustelua työn kuormittavuudesta ja työssä jaksamisesta. Jopa yritysjohtajien jaksamisesta ja työn määrästä on alettu puhua.

Nyt vihdoin asia näyttää nousevan esille huippupoliitikkojen kohdalla. Siitähän Lehtomäen ilmoituksessa on kyse: hän katsoi, että tarjolla olevat työtehtävät ovat kohtuuttoman suuret yhdelle poliitikolle, olkoonkin hän miten tarmokas äiti-ihminen tahansa. Myös poliitikolla on oikeus toivoa työtehtäviensä olevan ihmisen kokoisia.

Onkin aiheellista kysyä, onko pääministerin välttämättä oltava myös puolueensa puheenjohtaja. Molemmat tehtävät ovat vaativia, joten niiden jakaminen kahdelle ihmiselle voisi olla tarpeen. Tämä pohdituttaa varmasti myös muita puolueita kuin keskustaa.

POLITIIKAN tekemisen ja perhe-elämän yhteensovittamisen hankaluus on yhä painokkaammin tullut esille nuorten naisten jättäydyttyä politiikan huippupaikoilta perheensä vuoksi. Se ei tietenkään ole sattumaa vaan tulos johdonmukaisesta kehityksestä, jossa naiset ovat laajemmin tulleet mukaan politiikan tekemiseen. Nyt seuraava vaihe olisi muuttaa toimintatapoja niin, että myös perheellinen (nainen) pystyy olemaan politiikan huipulla mukana.

Suomalaisten naisten politiikkaan osallistumisella on pitkät perinteet, mutta etenkin 1980-luvulta lähtien eri vaalien yhteydessä on aina enemmän tai vähemmän äänekkäästi muistutettu varsinkin naisia äänestämään naista. Eri asia on, miten paljon epävirallinen iskulause on kulloinkin purrut.

Nyt kun naisia, myös pienten lasten äitejä, on mukana politiikassa, ovat perhekysymykset nousseet esille ei vain sisällöllisesti, vaan myös henkilökohtaisella tavalla, kuten esimerkiksi Lehtomäen tapauksessa.

Sisällöllisesti perheasiat ovat olleet merkittäviä politiikan asiakysymyksiä 1990-luvulta lähtien. Sosiologi Riitta Jallinoja sanoo, että perhe nousi mediassa - ja samalla tietenkin muutenkin yhteiskunnassa - näkyväksi teemaksi 1990-luvun lopulla.

NAISTEN osallistuminen politiikkaan ei varmasti ole perhekysymysten esille nousemista ainakaan jarruttanut.

Muutos on siten näkynyt ja se on tietysti ollut tarkoituskin. Naisten kannustaminen mukaan luottamustehtävien hoitoon on tuottanut tulosta ja tätä kehitystä sukupuolikiintiöt ovat osaltaan olleet vauhdittamassa. Perheen nouseminen olennaiseksi poliittiseksi asiakysymykseksi sekä nyt todennäköisesti käynnistyvä keskustelu poliitikkojen työtehtävien kohtuullisesta määrästä ovat esimerkkejä siitä, että sukupuolikiintiöajattelu hyödyttää sekä naisia että miehiä.

Mutta tehtävää on vielä kuten Lehtomäenkin tapaus osoittaa: politiikka ei voi olla mitoitettu vain niille, joilla ei ole perhettä tai jotka ovat jättäneet perhevastuun puolisolleen.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.