Ilman koulutusta köyhyys periytyy

Brasilian Sao Paulossa jouduin taannoin huomaamaan, että jos Brasiliasta on kaavamaisia käsityksiä sademetsien, samban ja jalkapallon maana, niin ei Suomikaan pääse kuvastaan erinomaisen koulutuksen tyyssijana.

Suomen kaukaisen ihailijan mielestä Brasiliassa moni asia on pielessä. Siellä on rikkauksia, mutta niitä ei ole ohjattu tavallisten ihmisten tiedon tason parantamiseen. Pitkä opintie ja ammattikoulutus pitävät koukussaan liian harvaa. Osaajista on siksi puute. Se kostautuu nyt, kun jättiläismaata muuten odottaisi lupaava ja valoisa tulevaisuus.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kiittelin muunmaalaisille esivanhempien viisautta. Saopaulolaista säväytti. Tai kuvittelin että säväytti ajatus, että sata tai sataviisikymmentä vuotta sitten pitkin Suomea ymmärrettiin oppimisen mielekkyys.

Se, että jokainen lukee, kirjoittaa ja laskee, on meille suomalaisille ja useimmille muille eurooppalaisille itsestäänselvyys. Olemme etuoikeutettuja.

Koulunkäyntiä ja oppimista tarjotaan maailmalla lääkkeeksi niin moneen perustavanlaatuiseen ongelmaan, että niistä piirretty kuva näyttää, millaista olisi elämä ilman koulutusta: eriarvoisempaa, vaarallisempaa, turvattomampaa, useimmille köyhempää, karumpaa.

Naiset ovat ilman muuta hyötyjiä ja sitä kautta koko yhteisö. Köyhässä kehitysmaassa se kiertyy tiedoksi, että erityisesti tyttöjen kouluttaminen näkyy jonkin vuoden jälkeen syntyvyyden laskuna, lasten kohentuneena terveytenä ja perheiden kasvavana hyvinvointina.

YK:n ja sen järjestöjen nimeämistä erityispäivistä yksi on 12. kesäkuuta vietettävä lapsityön vastainen päivä. Siinä, että lapset lähetetään tai he pakosta lähtevät aamuisin pelloille, kaivoksiin, kutomoihin tai kaduille koulun sijasta, on lapsityön polttava ongelma. Ilman koulutusta köyhästä lapsesta kasvaa köyhä aikuinen.

Työjärjestö ILO:n parikymmentä vuotta jatkunut kampanjointi on tuottanut tulosta Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Töissä käyvien 5-17-vuotiaiden määrä on maailmanlaajuisesti laskenut joillakin miljoonilla, mutta Afrikassa ei ole onnistuttu. Edelleen 215 miljoonaa lasta maailmassa lähtee aamuisin ahkeroimaan muualle kuin kouluun.

Kirjoittaja on maakuntalehtien yhteisen ulkomaantoimituksen toimittaja.