Ilman muutosta

Maapallon ilmatilaa on loukattu vuosikausia. Kaikkien maiden ilmavoimat ovat olleet ilmavoimattomia.

Eikä ensi perjantaina alkava uusi vuosikaan tee poikkeusta. Ei, vaikka Pariisin ilmastokokouksessa saatiin ilmoille melko kattava sopimus, sillä ilmastonmuutosluonnos näkyy luonnos vasta 2030-luvulla.

Parannusajatuksia on ollut jo kauan ilmassa, mutta aiemmat kokoukset eivät ole puhdistaneet ilmaa, lähinnä vain kuumentaneet. Keskustelut ovat kiertäneet ilmakehää.

Maailma on yhdyssanoista konkreettisimpia. Se kun muodostuu maasta ja ilmasta – samoista aineksista kuin maapallo.

Ilmapallottelukin on suurvaltojen peliä. Raskaassa teollisuussarjassa peli on kiinalainen juttu. Eikä peli ole ilmaista, rahaa on kerättävä monista maista.

Fos..siilipuolustus

Ilman painetta ilman kasvihuonekaasupaine ei parane.

Uusiutumattomat fossiiliset polttoaineet pitäisi jättää maan poveen eikä päästää immeisten ja eläinten ilmoille. Mutta bisneksen pyörittäjät ryhmittyvät fossiilipuolustukseen kaasu pohjassa, heittävät öljyä laineille, iskevät turvenuijilla päättäjiä tai puhaltavat yhteen kivihiileen.

Ilmassa on jännitystä ja hinnoissa ilmaa. Raaka-aineiden hinnanmuodostus on raakaa peliä, jossa aseina käytetään helposti aseita.

Ole siinä puhtaan pelin cleantechnikko. Hiilijalanjälki on helposti pienen idealistin persiissä.

Päästöjä

Vuosi vaihtuu, mikä haihtuu? Eipä paljon mikään:

Lähi-idässä soditaan, eri maiden äärimuslimit astuvat teitä Isiksen astumain, terroristi on kasvava ammattinimike – ja maailman hautausmaille nousee yhä useampi risti.

Pakolaistulvat leviävät maasta toiseen. Suomessa muistutetaan, että oma maa mansikka, muunmaalaiset mustikkaan.

Ensi syksynä on luvassa paljon lakkoja.

Helle pysyy kesällä sitkeästi valtakunnansovittelijan toimistossa.

Työmarkkinoilla käydään liittokierroksia. Julkkismarkkinoilla käydään av(i)oliittokierroksia. Ja muiden rohkaisemana taas joku julkku on tulos kaapist ulos.

Suomi pysyy sote-jalalla, kolmen ässän hallitus tekee ja peruu päätöksiä entiseen tahtiin. Alexander Stubbin (kok.), Timo Soinin (ps.) ja Juha Sipilänkin (kesk.) suista tulee poliittista ilmastoa sotkevia päästöjä.

Varsinkin persuilla alkaa gallup-paineissa ilmaantua kahdenlaista ilmaa.

Pakkolait eivät lopulta astu voimaan nyt uhatussa laajuudessa. Suomi-iskelmänä ilmoille soi Ainahan on velkaannuttava, eikös juu. Ylivaroin elämisemme maksaa joskus joku muu.

Se ja ne

Kansa ei tule päivääkään toimeen ilman ilmoista puhumista. Kuunteleva tietää, että Ilmatieteen laitoksella työskentelevät Se ja Ne:

– Ne lupas telkkarissa, että huomenna paistaa.

– Se sano radiossa, että ylihuomenna sataa.

Heti alkuvuodesta alkaa arvailu, kumpi on 2016 lämpimämpi: juhannus vai joulu.

Vuodenvaihde tuo monille henkiset vaihdevuodet. Uudenvuodenlupaukset saavat ensi viikolla ilmaa siipiensä alle, sitten ne roikkuvat vähän aikaa ilmassa, helmikuussa ne ovat jo pelkkää ilmaa. Vuoden päästä tähän aikaan tehdään ilman muu(tos)ta uusia.

Kirjoittaja on pakinoitsija jo kolmannessa polvessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.