Ilmastonmuutosta ei torjuta pelkillä puheilla

Kulunut hellekesä metsäpaloineen ja sinilevälauttoineen on herättänyt ihmisiä ilmastonmuutoksen todellisuuteen. Meillä on edessämme valinta: joko muutamme tapamme tuottaa energiaa, liikkua, asua ja kuluttaa – tai sitten romutamme perustan, jolle hyvinvointimme ja yhteiskuntamme on rakennettu. Seuraavilla sukupolvilla ei ole enää mahdollisuutta valita.

Suomalaiset ansaitsevat tietää, kuinka kunnianhimoisiin ilmastotoimiin puolueet todella sitoutuvat. Ihmisten huoli ilmastonmuutoksen etenemisestä kasvaa, ja samalla kasvavat vaatimukset konkreettisista poliittisista päätöksistä.

Sipilän hallitus ei ole kunnostautunut ilmastonmuutoksen torjunnassa. Hallituksen päätösten vaikutus ilmastopäästöihin on hallituksen oman selvityksen mukaan tasan nolla. Hallituksen aiheuttama päästöjen lisäys toisaalla tekee tyhjäksi kaiken työn, mitä päästöjen vähentämiseksi on tehty.

Nyt hallituspuolueet ovat kuitenkin intoutuneet puhumaan ilmastonmuutoksen torjunnasta, vaikka tahtoa toimintaan ei ole tähän asti löytynyt. Hyvähän se tietysti on, että asiasta puhutaan. Nyt olisi kuitenkin jo korkea aika kuulla, millä keinoin keskusta ja kokoomus aikovat ilmastopäästöjen vähentämiseen tarttua, kun kolmen viime vuoden aikana ei ole pantu tikkua ristiin.

Vastausta ei tarjonnut kokoomuksen julkaisema ympäristöavaus. Siinä kaikui vain kaksien rattaiden kolina.

Kokoomus väittää haluavansa ratkaista ilmastonmuutoksen asettamalla hiilelle hinnan. Samalla kokoomuslainen valtiovarainministeri jakaa miljarditukia fossiilisille. Niistä tuista kokoomus ei sano halaistua sanaa.

Toimiva ilmastopolitiikka on sellaista, että saastuttaja maksaa. Hallituksen ilmastopolitiikassa saastuttajalle maksetaan – veronmaksajan kustannuksella.

Tämän on muututtava ja siksi toivon, että kuulemme, millä aikataululla puolueet ovat valmiita kieltämään fossiiliset polttoaineet ja karsimaan ilmastolle haitallisia tukia.

Vihreät vaativat, että fossiilisten polttoaineiden käytöstä on luovuttava asteittain sekä lämmön- että sähköntuotannossa.

Tähtäimessä on, että kivihiilen, polttoturpeen ja polttoöljyn käyttö loppuisi 2020-luvun aikana ja maakaasun 2030-luvulla. Samalla on luotava tiekartta täysin hiilineutraaliin Suomeen vuoteen 2040 mennessä. Ilmastolle ja ympäristölle haitalliset vero- ja yritystuet tulee ajaa alas kymmenessä vuodessa.

Nykyinen hallitus on jatkanut rahan pumppaamista fossiilisen energian tukiin ja tukenut mm. turpeenpolttoa päästöistä piittaamatta. Ilmastonmuutosta kiihdyttävien fossiilisten polttoaineiden käyttöä tuetaan joka vuosi noin miljardin euron verotuilla. Se on kolminkertaisesti sen, mitä osoitamme uusiutuvalle energialle.

Myös ensi vuoden alustava budjettiesitys sisältää verotuet dieselille, työkoneiden kevyelle polttoöljylle ja turpeelle, vaikka irtioton pitäisi jo olla hyvässä vauhdissa. Tukien alasajon tulisi käynnistyä jo ensi viikon budjettiriihessä, mikäli hallitus haluaisi sitoutua todella kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan.

Suomen on oltava edelläkävijä, joka ratkaisee ilmastokriisin ja kääntää ratkaisut kilpailukyvyksi, uusiksi innovaatioiksi ja työpaikoiksi. Ilmastoystävällisille vaihtoehdoille on kysyntää joka puolella maailmaa.

Tavoitteena on oltava Pariisin sopimuksen mukaisesti lämpenemisen pysäyttäminen selvästi alle kahteen asteeseen, mieluummin 1,5 asteeseen. On arvioitu, että nykymenolla jo 2020-luvulla olemme päästäneet ilmaan niin paljon hiilidioksidia, että 1,5 asteen lämpeneminen on vääjäämätöntä.

Tuleva hallitus on suuren haasteen edessä korjatessaan sinimultaisten pääministeripuolueiden 15 vuoden aikaista politiikkaa, jolloin ilmastonmuutoksen torjunnan kiireellisyyttä ei ole otettu tarpeeksi vakavasti huomioon.

Vihreät haastaa kaikki muut puolueet esittämään keinonsa, joilla ilmastonmuutosta hillitään heti seuraavalla hallituskaudella.

Ilmastonsuojelun on oltava asia numero yksi. Kaikki muut yhteiskunnalliset tavoitteet menettävät merkityksensä, jollei siinä onnistuta.

Kirjoittaja on vihreidenkansanedustaja Keski-Suomesta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .