Imperiumi ja vastaisku

Nykyään Euroopan unionia tarkastellaan ennen kaikkea taloudellisena yhteenliittymänä. Erilaisen näkökulman unioniin avaa - edelleenkin - norjalaisen rauhantutkijan Johan Galtungin jo lähes 40 vuotta sitten ilmestynyt kansainvälinen politiikka -tieteen pieni klassikko Euroopan yhteisö - uusi supervalta.

Galtung analysoi oivaltavasti monia EU:n (tuolloin EEC) vasta orastavia kehityskulkuja. Vaikka itse kohde on jo mennyt tutkimuksen ohi, monet teoksen pohdiskelut ovat yhä ajankohtaisia.

EU:N nykyisessä talousahdingossa on oikeutetustikin korostettu unionin merkitystä maailman suurimpana rauhanliikkeenä. Galtung muistuttaa, että lähtötilanteellakin oli merkitystä.

1900-luvun puoliväliin tultaessa yksikään maanosa ei ollut kokenut sellaista hävitystä ja väestötappiota kuin Eurooppa, jossa oli käyty kaksi maailmansotaa. Sota oli keskeinen kehityksen liikevoima, rauhanomaisessa kehityksessä Eurooppa oli kehitysmaa muuhun maailmaan verrattuna.

Olennaista oli, että toisen maailmansodan ratkaisseet Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tulivat "vanhan Euroopan" ulkopuolelta. Sota ei ollut tappio vain Saksalle ja sen liittolaisille vaan koko Euroopalle. Länsi-Eurooppa oli hävitetty taloudellisesti, Itä-Eurooppa lisäksi myös poliittisesti.

Tähän valtatyhjiöön Yhdysvallat ja Neuvostoliitto pureutuivat. Yhdysvallat keskittyi valtapiirissään taloudellisiin, Neuvostoliitto poliittisiin investointeihin. Euroopasta tuli kaksinapainen, vielä niin, että napojen keskukset olivat maanosan ulkopuolella, Washingtonissa ja Moskovassa. Suurvaltojen pelissä Euroopalla olisi rooli vain sotanäyttämönä, jos kylmä sota leimahtaisi kuumaksi.

Samalla lähes kaikki läntisen Euroopan maat menettivät siirtomaansa. Näihin kuului myös Saksa, joka oli turhaan yrittänyt korvata ensimmäisen maailmansodan menetyksensä uusilla lähisiirtomailla Itä-Euroopassa toisessa maailmansodassa.

Kaikki tämä kävi nopeasti, vain parissa vuosikymmenessä. Tuolloin läntistä Eurooppaa johtivat miehet, joita yhdisti omakohtainen kokemus sodan mielettömyydestä ja tuskallinen tietoisuus siitä, että heidän löytöretkien ajoista vallinnut eurooppakeskinen maailmansa oli mennyttä.

GALTUNG liikkuu eri tasoilla kuten voimatasapainomalliteorioissa ja poliittisten päättäjien psykohistorioissa ja yleistää: "Otetaan puolen tusinaa hajonnutta imperiumia ja muodostetaan niistä kaikista yksi suuri uuskolonialistinen imperiumi."

Tuo kaava on tietysti vain tutkijan abstraktio, mutta se selittää hyvin sitä innostusta, joka unionin perustajaisiä elähdytti.

Mutta yhteisö institutionalisoitui ja byrokratisoitui. Vanhat arvot väljähtyivät samalla kun aidot maailmanmarkkinat, joita yhteisö oli kaikin tavoin edistänyt, alkoivat selättää entistä isäntäänsä.

Galtung ei vuonna 1972 pitänytkään unionia "historian loppuna" vaan yrityksenä kääntää historian suunta taaksepäin, sillä "kun vastavoimat ovat kehittyneet riittävän vahvoiksi, uusi jättiläinen kärsii kaikkien aikaisempien jättiläisten kohtalon".

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.