Imperiumit puuhakkaina

Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin koordinoima Venäjän modernisaation tutkimushanke on yksi Suomen Akatemian nykyisistä huippuyksiköistä, joten instituutin suunnalta olisi lupa odottaa tieteellisesti viileitä ja analyyttisessa kokonaisvaltaisuudessaan maamme punnituimpia arvioita esimerkiksi johtavien ydinasesuurvaltojen geopoliittisista strategioista.

Keskiviikkona Yle Radio 1:n Ykkösaamussa tämä ei toteutunut. Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith kommentoi asiantuntijana Venäjän Iskander-ohjuksia Kaliningradissa.

Näkökulma oli lännettynyt, affirmatiivinen, kuten takavuosina oli tapana sanoa. Rauhantutkija Johan Galtung kritisoi jo vuosikymmeniä sitten tutkimusasenteita, joissa otetaan annettuna se, mikä pitäisi nähdä ongelmana. Galtung käytti yhtenä esimerkkinään löysää puhetta ”Euroopasta” silloin kun sillä tarkoitetaan vain läntistä Eurooppaa.

Smithin mukaan Venäjä pääsee Kaliningradin ansiosta ”huomattavasti lähemmäs koko Eurooppaa strategisesti” ja pystyy muistuttamaan, ”kuinka lähellä Venäjä on Eurooppaa”.

Yksi kansainvälisen politiikan aputieteistä on maantiede, arkisemmin karttaan katsominen. Venäjä ei ole ”lähellä Eurooppaa”. Venäjä on Eurooppaa, toisin kuin valtameren takainen Yhdysvallat, jonka oma sotilaallinen valtapiiri läntisessä Euroopassa hyväksytään silti näköjään varauksetta.

Venäjän ohjusten siirtelyä omilla alueillaan Smith kuvasi ”imperiumin vastaiskuksi”. Mutta mitä me tiedämme Yhdysvaltain aseiden siirtelystä maailman merillä, liittolaismaiden satamissa tai noin 760:ssa tukikohdassaan rajojensa ulkopuolella? Se ei edes nouse uutiseksi.

”Imperiumin vastaisku” on aika sotaisa ilmaus, kun Venäjä ei ole ampunut laukaustakaan. Kriittisen radiokuuntelijan ajatus siirtyy heti toisen ”imperiumin” puuhasteluihin ja iskuihin.

Yhdysvallat on sadoilla lennokkipommeillaan surmannut eri maissa jo tuhansia ihmisiä, Yhdysvaltain vihollisia, siviilejä ja jopa omia kansalaisiaan, oikeudettomasti.

Pääkohteita ovat olleet Afganistanin ja Pakistanin rajaseudut sekä Jemen. Kaikkea leimaa suuri salaperäisyys.

Edes Pakistanin heimoalueiden hallintoviranomainen FATA ei vaatimuksistaan huolimatta saa hallinnonalaansa kuuluvaa tietoa iskujen uhreista. Operaatiot julkaistaan sotilastiedotteina, joiden totuudellisuutta ei voi tarkistaa. Surmattujen ”kohteiden” ruumiita ei näytetä edes viranomaisille. Viestimet eivät pääse tapahtumapaikoille, jotka on luokiteltu sotatoimialueiksi.

Pakistanilaislähteiden mukaan lennokeilla on surmattu yli 1 500 siviiliä vuoden 2008 jälkeen. Ja joka tapauksessa pommit aiheuttavat aina suuria paikallisia tuhoja.

Omavaltaisilla hyökkäyksillään Yhdysvallat loukkaa Pakistanin ja Jemenin suvereniteettia. Ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Amnesty International ovat tutkineet hyökkäyksiä Jemeniin ja Pakistaniin ja sanovat, että lennokki-iskut ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia ja voivat täyttää sotarikoksen tunnusmerkit. Järjestöt eivät kuitenkaan halua leimata Yhdysvaltoja sotarikolliseksi. Syynä on nimenomaan yksityiskohtien puute, kun Yhdysvallat on tietoisesti pitänyt operaationsa uutispimennossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.