Ironian kolmas taso

Hipsterit, nuo tiedostavat nuoret kaupunkilaiset värikkäissä farkuissaan, hiusnutturoissaan ja paksusankaisissa silmälaseissaan, ovat jo joitakin vuosia pitäneet rahvaan kulttuuria ironisena viihdykkeenään.

Hipster diggaa lätkärockia, Matti Nykästä ja Tauskia sekä lauantai-illan televisioviihdettä – mutta vain ironisesti, eli eräänlaisena antropologisena tutkimusretkenä vähempiälyisten kulttuuriin, jossa jokaisella asialla on tahaton huvittava aspektinsa.

Aidosti hipsterit pitävät Applen elektroniikasta, trendikkäästä casual-pukeutumisesta, gourmet-piknikeistä kera mokka-latte-frappucinojen sekä juuri läpimurron kynnyksellä kuplivasta kansainvälisestä pop- ja rock-musiikista.

Myös hipstereille on naureskeltu jo jonkin aikaa. Äijä-älyköt, eräänlaiset yhteiskunnallisen kommentoinnin alfaurokset, nauravat trendipelletehtaan uusimmalle mallille.

Äijä-älykkö pitää aidosti lätkästä, Pate Mustajärvestä ja reinoista, mutta hänellä on samalla verbaalista ja älyllistä kapasiteettia perustella tarvittaessa mieltymyksiään eräänlaisena vastavetona hipsterien teennäisyyden kulttuurille.

Äijä-älykkö on pykälän verran enemmän individualisti, kuin yhdenmukaista pukukoodia ja viitekehystä noudattavat hipsterit, mutta teennäisyyttä ja itsetietoisuutta vastaan kapinoidessaan äijä-älyköt osoittavat laumasieluisuutta, samaistuen kansan syviin riveihin.

Äijä-älykköjen tukikohdaksi on viime vuosina muotoutunut Radio Rock. Jone Nikulan tuntevat kaikki, mutta kuuluvimmin heltymätöntä taistelua kaikkea ironista ylimielisyyttä vastaan ovat käyneet Korporaation Jussi Heikelä ja Harri Moisio.

Toissa maanantaina Moisio tykitti kolumnissaan täysilaidallisen päin hipstereitä, ivaamalla heidän ironista suhtautumistaan kansansuosikkeihin, komediaohjelmiin Siskonpeti ja Putous sekä euroviisuehdokkaita seulovaan Uuden Musiikin Kilpailuun.

Hipsterit kun olivat avautuneet oikein urakalla edellä mainituista rahvaan kulttuurin edustajista sosiaalisessa mediassa. Moisio ilmoitti puolestaan olevansa kyvytön tuntemaan myötähäpeää ja esitti sen vain olevan niiden luusereiden nillitystä, jotka vain puhuvat eikä tekevät.

Ironista tässä on, jos tautologinen sanavalinta sallitaan, että myös äijä-älykköjen tarkoitushakuiseen aitouteen voi suhtautua ironisesti. Aivan kuten hipstereiden ironisesta masturboinnista osa on aiheellista kulttuurikritiikkiä liukuhihnalta tuotettua massaviihdettä kohtaan, myös rock-sosiologiemme teennäisyyden ja kapeakatseisuuden tuomitsemisesta löytyy hyviä perusteluita.

Mutta aivan yhtä lailla on niitä, jotka käyttävät hipsterin naamiota vittuillakseen kaikille kaikesta ja niitä äijä-älykköjä, jotka teutaroivat vastavirtaan vain eri mieltä olemisen ilosta.

Ironisesti voi näet suhtautua aivan kaikkeen, jopa ironiaan itseensä. On myös niin, että suurin osa valtavirtaviihteestä on aivan kammottavaa roskaa, jonka lobotomisoiva vaikutus kansan henkiseen vireystilaan on suoraan syvimmästä helvetistä.

Mutta kuten vapaaseen demokratiaan kuuluu, jokaisella on oikeus näkemyksiinsä ja lempiohjelmaansa, roskaa tai ei. Mikä roskan määrittää, jatkuu keskusteluna eittämättä siihen saakka kunnes viimeinen ihminen on kadonnut maan päältä. Jonkun mielestä ihmiskunnan sukupuuttokin on varmasti kornia ja kliseistä.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.