Isä meidän, joka olet taivaassa

Isän kuolemalle ei ole olemassa sopivaa päivää, mutta äitienpäivän aatto on hankalimmasta päästä.

Perjantai-iltana puoli kahdeksalta juteltiin sairaalassa elävästi ja suunniteltiin tulevan kesän tapahtumia. Lauan­taiaamuna puoli seitsemältä seisottiin siskon perheen kanssa mitäänsanomattomina saman sairaalasängyn vieressä ja katsottiin samaa ihmistä kuolleena. Aamuviideltä tulleen surupuhelun jälkeen ymmärsi elämän ja kuoleman rajasta, että ei sitä ymmärrä.

Läheltä piti, että joulupäivänä syntynyt mies ei kulkenut Jeesuksen jalanjälkiä toisessakin päässä. Pääsiäiseksi sairaalasta kotiin päästetyn kunto heikkeni rajusti, mutta pitkäperjantaista selvittiin hengissä. Tavallinenkin ylösnousemus sairaalasängystä oli hankalaa pääsiäispäivinä.

Kirkon oppien ja maallisen oikeustajun mukaan isän näytöillä sairaalapaikan pitäisi vaihtua taivaspaikkaan.

Kirjoittamisen tauti

Tämän palstan lopussa lukee, että meikämies on pakinoitsija kolmannessa polvessa. Ensimmäisen polven, kahdeksan romaaniakin kirjoittaneen mummin Annikki Turusen sanaisen arkun syöpä pisti kiinni 13 vuotta sitten 93-veenä. Isä-Pentti lähti nyt 82-veenä saman sairauden väsyttämänä. Näistä voi elämän ennustetta itselleen viritellä. Toisaalta: enpä perinyt kummankaan järjestelmällisyyttäkään.

Vanhempien ja isovanhempien kuoleman kohtaamiselta välttyy vain kuolemalla itse ensin. Ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto sekään.

(K)noppi

Nuori opiskelija sai 1950-luvulla yliopistossa suomen kielen proseminaarin aiheeksi alkuperäisten kantasuomalaisten diftongien esiintymisen Karjala-Aunuksen Jyskyjärven murteessa pääpainollisen, sivupainollisen ja painottoman tavun jäljessä. Tylsä teoria-aihe opetti kerralla, että on etsittävä elävää kieltä. Sitä löytyi yli 30 erilaisen kirjan ja pakinavuoren verran. Toiminnan mies teki 70-veenä itse omaelämäkertansa Orpopojan valssi.

– Tuliskohan isä objektiivisempi lopputulos, jos joku toinen ainakin osin kirjoittaisi, tai annatko minun lukea sen ennen julkaisua?

– Ei käy. Eipä tarvitse kenenkään muun vastata minun kirjoituksistani.

Kotikaupungin yleisölle olisi vierekkäin vastattu, mutta elokuuksi Pieksämäen kulttuurikeskus Poleeniin sovittu isän ja pojan pakinailtakin kuoli.

Oikeutta?

Ylioppilaskirjoitusten ja armeijan jälkeisen elämäni yhden vauhti-illan aamuna isä ilmestyi Poika 21-veen huoneen ovelle:

– Mitä nuori herra aikoo tehdä elämällään, kun opiskelut eivät kelpaa?

– Eikö isä oo mitään suppeempia kysymyksiä sunnuntaiaamuna?

Isä sanoi ei, ja vetäisi oven kiinni. Huusin perään, että saatan hakea lakia lukemaan. Kasvattaja palasi oven rakoon:

– Syytä ainakin olisi!

Pian tuli viesti, että töihin menneelle kotona asuminen ei ole enää ilmaista.

– Tuhat markkaa kuukaudessa sisältäen ruoat ja pyykinpesun, isä ilmoitti.

– Sillä hinnalla asus jo hotellissa.

– Valitseepi itse.

Kotona vuokralla asumista kertyi vielä 14 kuukautta. Ensimmäisen oman asuntoni ovella isä ojensi pankkikirjan, jonne oli talletettu 14 000 markkaa:

–Tuskinpa itselläsi olisi tullut säästettyä.

Kirjoittaja on pakinoitsija jo kolmannessa polvessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.