Isät ovat perhe-elämässä kuin naisasiakkaat autokaupassa

Jossain vaiheessa keskustelua huomasin, että nainen, joka kertoi meille perhekerhon toiminnasta, ei ollut katsonut minuun koko viisi minuuttia kestävän keskustelun aikana. Hän oli kertonut perhekerhon toiminnasta yksinomaan äidille.

Koetin tapittaa naista silmiin entistä kiihkeämmin ennen kuin masennuin lopullisesti. Minua ei ollut olemassa. Hänelle oli vain äiti, joka huolehti perheestään, ja isä, joka nyt vain sattui, ilmeisesti paremman tekemisen puutteessa, istumaan mitäänsanomattoman oloisena tuossa tuolilla. Tältä naisista siis tuntui, kun he olivat miesten kanssa autokaupoilla. Näkymättömältä.

ISYYTEEN LIITTYY vielä nykypäivänäkin monenlaisia ennakkoluuloja. Helposti ajatellaan, että vaikka isä osallistuisi perheen arkeen, on äiti se, joka huolehtii ja tekee lopulliset perhettä koskevat päätökset. Jotenkin tällä tavalla perhekerhon vetäjä varmaan ajatteli. Isälle on turha kertoa mitään, koska äiti sen lapsen kerhoon kuitenkin huolehtii.

Joidenkin mielissä miehet eivät kuulu perhekerhojen ja perhekahviloiden maailmaan. Miehet kuuluvat sorvin ääreen.

Surullista on se, että juuri sellaiset ihmiset joiden tulisi työnsä puolesta olla poikkeuksellisen valistuneita näissä asioissa, eivät aina ole sitä.

Perhekahvilassa, jossa vietämme poikani kanssa usein aikaa, on ollut Kristillisen Opiston harjoittelija pitkin syksyä. Hänen suustaan ei ole mitenkään miellyttävää kuulla päivittelyä siitä, miten olen ainoa mies perhekahvilassa ja eikö se tunnu omituiselta.

Hänen mielestään miehinen auktoriteetti on syynä siihen, miksi lapset kuuntelevat mielummin satuja miesten lukemana kuin naisten. Tätäkö siellä Opistolla opetetaan?

KERHOT EIVÄT ole ainoa paikka, jossa isä ja pieni lapsi-yhdistelmä herättää kummallisia reaktioita.

Vuosi sitten Jyväskylän Forumissa pikkupojat huomasivat minut ja pitkät hiukseni takaapäin, mutta kokivat elämää suuremman järkytyksen, kun en ollutkaan nainen. He juoksivat kysymään äidiltään "miten tuo mies voi olla ihan yksin vauvan kanssa?". Keski-ikäiset naiset taas taivastelevat tasaisin väliajoin kaupungilla "kuinka sinä nyt pärjäät?" ja "kuinka te nyt pärjäätte?". Lapsensa kanssa kahdestaan liikkuva isä on välttämättä yksinhuoltaja. Eiväthän isät nyt muuten yksin lapsiensa kanssa ulkona liiku.

HULLUINTA ON, että pinttyneet sukupuoliroolitukset istuvat joskus tiukasti myös sellaisten naisten mielissä, jotka ovat vaatimassa naisille tasa-arvoa työelämässä, mutta eivät ole sitä valmiita antamaan miehille perhe-elämässä. Naisten tasa-arvo työelämässä vaatii vastapainoksi miesten tasa-arvoa kotielämässä. Miesten tehtävä on nousta kantamaan tätä vastuuta.

Lasten kehityksen kannalta on varmasti parempi, että perheessä on kaksi täysipainoista vanhempaa, jotka ovat mukana perheen arjessa muutenkin kuin vain ajatuksissaan.

Perheen ja työn tasapainoinen yhdistäminen vaatiikin paljon, varsinkin jos perheessä molemmat käyvät töissä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se ei olisi mahdollista. Välillä työ joustaa ja välillä perheen on joustettava.

Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että silloin kun puhutaan perheen joustamisesta, niin pienet lapset harvoin joustavat omasta halustaan.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja ja isä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.