Isovanhemmat ovat kultaa

Lyhyet-palstalla on käyty keskustelua isovanhempien, aikuisten lasten ja pienten lastenlasten suhteista.

Parhaimmillaan välit ovat silkkiset: lapset huomioivat vanhempiaan ja isovanhemmat jälkeläisiään. Mummot ja ukit ovat mukana arjessa, saavat apua ja auttavat, mutta heille jää myös omaa aikaa.

Unelmatilanteessa kaikki isovanhemmat ovat läsnä yhtä paljon ja hyvissä väleissä keskenään.

Kuitenkin keskuudessamme elää lukemattomia unohdettuja mummoja ja pappoja, joita lapset ja lapsenlapset eivät muista juuri muuten kuin puhelulla silloin tällöin. Silloinkin kiireesti ja vanhusta kuuntelematta.

On totta, että meidän pitäisi pysähtyä useammin. Ja muistaa se tarina, jossa entisajan maatalossa sotkeva vaari laitettiin syömään kauaksi muista. Vaari pysyi syrjässä niin pitkään, kunnet pieni lapsi kysyi: tuollako sinäkin isä syöt sitten kun olet vanha?

Meillä on vastuu vanhemmistamme – ja vanhuksistamme. Silti keskustelussa yksinkertaisia syypäitä vanhusten yksinäisyyteen ovat kiireiset lapset.

Totuus ei ole aina mustavalkoinen. On alkoholisoituneita tai muuten vaan hankalia isovanhempia. Tai sitten todella kiireisiä.

Ketään ei saisi unohtaa, mutta onko yhteyttä pidettävä, vaikka se tuottaisi vain pahaa mieltä? Oikeaa vastausta ei ole.

Eräässä perheessä osallistuvat isovanhemmat kellottavat juhlapyhien vieton minuutin tarkkuudella ja nostavat metelin, jos toiset isovanhemmat tapaavat lapsia enemmän. Keskimmäisen sukupolven aika menee huolehtiessa, ettei kenellekään tule paha mieli.

Toisaalla mummolaa kohti ajeleva perhe saa puhelinsoiton: humaltunut ääni kertoo, ettei nyt sopisikaan tulla. Vanhemmat selittävät lapsille, että isovanhemmalla on vatsatauti. Lapset ihmettelevät: taasko?

Hiekkalaatikolla eräs isoäiti kieltäytyy maistamasta leikisti rakkaudella keittettyä kurasoppaa, koska on juuri syönyt vatsansa täyteen noutopöydästä työkavereiden seurassa. Pikkujuttuko? Lapselle ei.

Kolmannessa paikassa mummo saapuu, muttei huomaakaan pieniä, vaan posmottaa vain omia asioitaan. Seuraavalla kerralla mummo ihmettelee, miksi lapsi vierastaa.

Neljäs ukki lähtee mielummin purjehtimaan kuin saapuu lastenlapsensa syntymäpäiville, mutta pahastuu ellei hänen merkkipäiviään muisteta.

Viidennessä perheessä isovanhemmille vain yksi lapsenlapsista on erityinen. Kun muut syövät iltapuuroa, saa suosikki salaa suklaajugurtin.

Eikä vielä ole päästy edes avioeroperheisiin saakka. Eroperheissä isovanhemmat eivät kuulemma aina muista ajatella, mitä toisesta vanhemmasta lasten kuullen puhuvat.

Esimerkit hahmottavat ongelmavyyhteä, joka voi kietoutua sukupolvien välisiin suhteisiin.

Suku on kullanarvoista. Lapsi tarvitsee laajan turvaverkon, kokemuksen siitä, että on osa sukua, osa sukupolvien ketjua.

Myös isovanhemmilla on oikeus lastenlapsiinsa.

On aina yhtä arvokasta kuulla yksivuotiaan kantavan puhelinta ja kysyvän: soitetaanko vaajille? Tai vanhemmilleen suuttuneen isoveljen laittavan saappaat jalkaansa ja ilmoittavan, että muuttaa mummolaan.