Itsekäs äiti, hankala lapsi?

Psykologian emeritaprofessorin Lea Pulkkisen sitaatti (HS 24.5.) pysäytti: ”Lastenkasvatuspulmia ei olisi, jos ei olisi itsekeskeisiä vanhempia, jotka eivät mieti asioita lasten näkökulmasta.”

Pulkkista siteerattiin lehtijutussa, jossa peilattiin lastenkasvatusohjeita aikuisten väliseen maailmaan.

Pulkkinen kannattaa lapsilähtöistä kasvatusta. Siinä asiassa olen hänen suuri ihailijansa. Juuri siksi edellä lainattu kommentti vaivasi mieltäni niin, että minun oli selvitettävä asia loppuun saakka.

Arkikielessä ymmärrän lastenkasvatuspulman tilanteena, jossa vanhempi miettii sitä, kuinka lasta tulisi ohjata oikeaan. Mielestäni ylläoleva sitaatti heijastelee pinnalle pulpahtelevaa käsitystä siitä, että vanhemmat ovat – heidän on oltava – kaikkivaltiaita lapsensa elämässä. Tämän ajatuksen mukaan lapsi on sitä, mitä vanhempi on hänelle kyennyt antamaan. Jos lapsi ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, on vanhemmassa vikaa. Tilanne olisi voitu välttää toimimalla toisin.

Ja kukapa ei haluaisi toimia oikein! Lapsen näkökulmaa voi kuitenkin miettiä joko lyhyellä tai pitkällä katsonnalla.

Esimerkiksi käy tapauksista kaikkein helpoin ja kliseisin. Lapsi kiukuttelee karkkihyllyn edessä; hän tahtoo tikkarin. Jos ostan sen hänelle, lapsen mieli on hyvä ja hän lopettaa huutonsa. Mutta onko lapsi oppinut samalla elämästä jotakin oikein? Vai olisiko pitänyt toimia toisin?

Entä toinen esimerkki: Lapsi hermostuu aina hävitessään lautapelin. Hän haluaisi voittaa aina. Jos peli päättyy aina toivottuun lopputulokseen, on mieli hyvä, mutta onko lopputulos? Olisiko pitänyt toimia toisin?

Olen päinvastaista mieltä kuin mitä Helsingin Sanomissa väitettiin. Itsekeskeisillä vanhemmilla on näennäisesti vähemmän lastenkasvatuspulmia.

Itsekäs äiti ostaisi tikkarin, jotta lapsi olisi hiljaa. Itsekäs isä antaisi lapsen aina voittaa pelin, koska pääsisi itse tällöin helpommalla. Pitkän katsonnan hyvä edellyttää kuitenkin jotain muuta.

Lasta harmittaa usein ja moni asia. Noita tunteita täytyy selittää ja sanoittaa. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, on siihen toki syy. Lapsi tarvitsee runsaasti empatiaa mutta myös turvalliset rajat.

Jos lapsi ei opi ottamaan toisia huomioon, hänestä kasvaa itsekeskeinen aikuinen. Sitä lapsensa parasta ajatteleva vanhempi ei tahdo. Hänellä on lapsenkasvatuspulmia tämän tästä, koska häntä kiinnostaa, millaiseksi hänen lapsensa kasvaa.

Asia vaivaa niin, että soitan kysymyksineni Pulkkiselle. Minulla on usein pulmia lastenkasvatuksessa, olenko itsekeskeinen äiti?

Pulkkinen vastaa ja kertoo, että ”sitaatti pantiin hänen suuhunsa”. Hän kertoo puhuneensa pitkässä haastattelussa lapsilähtöisestä ja aikuislähtöisestä kasvatuksesta.

Pulkkinen on kanssani samaa mieltä: lapsenkasvatuspulmat – kun niillä tarkoitetaan vanhemman pohdintaa siitä, miten pitäisi menetellä lapsen kanssa – kuuluvat arkeen eikä niitä pidä pelätä.

Vanhemmatkaan eivät ole täydellisiä. Äiti ja isäkin ovat ihmisiä, inhimillisiä. Lapsen kasvattaminen ja lapsen kanssa kasvaminen ovat osa ihmissuhdetta, jossa molemmat osapuolet antavat, saavat ja kehittyvät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.