Jäähyväiset 1900-luvulle

Historian tutkijoilla on tapana hahmottaa vuosisatoja niiden ominaisluonteen perusteella ohi tasavuosilukujen. Varsin yleistä on ollut esimerkiksi puhe "pitkästä 1500-luvusta" (1450-1640). Tunnettu brittihistorioitsija Eric Hobsbawm on puhunut "pitkästä 1800-luvusta" (1789-1914). Tuota ajanjaksoa kuvanneen teossarjansa jatkoksi hän julkaisi vuonna 1994 teoksen The Age of Extremes. Suomennos Äärimmäisyyksien aika. Lyhyt 1900-luku (1914-1991) ilmestyi viisi vuotta myöhemmin.

Hobsbawm päätti vuosisatansa yhteen selkeään rajapyykkiin eli Neuvostoliiton hajoamiseen. Kirjoitusajankohdasta johtuen hän ei saanut teokseensa loppupäätelmiä Jugoslavian hajoamissodista, vaikka Länsi-Balkanin tapahtumat vuosina 1989-1996 ovat selkeän traaginen yhteenveto koko lyhyelle 1900-luvulle.

Lyhyt 1900-luku oli pitkälti eurooppalaisen totalitarismin vuosisata, jolle kaksi maailmansotaa sekä Adolf Hitler ja Josif Stalin antoivat synkän sävynsä. Ruotsalainen historioitsija Peter Englund huomauttaa marraskuulle 1997 päivätyssä esseekokoelmansa suomalaisen laitoksen esipuheessa, että suurten odotusten ja lupausten täyttämästä 20. vuosisadasta tuli tunnetun historian traagisin ja väkivaltaisin. 1900-luvulla ihmisten tekemien päätösten takia otettiin hengiltä ainakin 183 miljoonaa ihmistä, enemmän kuin kaikilla aikaisemmilla vuosisadoilla yhteensä.

NYT jo kuollut Serbian presidentti Slobodan Milosevic, Haagissa sotarikostuomioistuimen päätöstä odottava Bosnian serbien poliittinen johtaja Radovan Karadzic ja vastikään kiinni saatu serbien sotilaskomentaja Ratko Mladic tekivät Jugoslavian raunioilla paikallisessa mittakaavassa kaikkea sitä, mihin 1900-luvun yhteiskuntien hallinnollinen ja tekninen kehitys oli antanut mahdollisuudet ja jonka Hitler ja Stalin olivat vieneet huippuunsa: keskitysleirejä, etnisiä puhdistuksia, joukkoteloituksia - eli modernia, persoonattomaksi tehtyä ja juuri siksi niin pohjattoman sydämetöntä julmuutta, että se paadutti niin tekijänsä kuin uhrinsakin.

Mladic toteutti yhdessä rikoskumppaniensa kanssa Euroopan historian pahimmat hirmuteot toisen maailmansodan jälkeen. Juuri takautumat maanosamme aiempiin tragedioihin muistuttavat, että kyseessä eivät ehkä olekaan väliaikaiset ja satunnaiset ulkoiset häiriöt. Juuri siksi muistaminen on nykyään tärkeämpää kuin koskaan ennen, Englund kirjoittaa. Ja juuri siksi Balkanin sotien oikeudenkäynnit on käytävä viimeistäkin asiakirjaa myöten.

LYHYEN 1900-luvun ulottaminen ainakin Euroopan osalta vielä Balkanin tapahtumiin eli hiukan Hobsbawmin horisonttia pitemmälle lienee perusteltua. Mutta yhtä ilmeistä on ajanjakson vaihtuminen.

Viimeistään vuonna 2001 poliittinen väkivalta maailmassa otti uuden hahmon ja nyt globalisaatio on jo sysännyt Euroopan historian sivuraiteelle. Hobsbawmin johtopäätös on synkkä: kun globaali markkinatalous lopulta menettää uudistumiskykynsä haastajien puutteessa, maailmaa uhkaa pimeys.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.