Jääkiekkoilija laman uhrina

Kulttuurin ja urheilun vastakkainasettelu on yksi toimivan yhteiskunnan peruspilari. Tätä kansallista aarrettamme täytyy suojella, joten kannan korteni kekoon.

Arvoisa Helsingin Sanomat antoi sunnuntaina 13.9. oivan alkusysäyksen. Lehti pureutui jääkiekkoilijan asemaan eräänlaisena väliinputoajana laman kourissa. Esimerkiksi oli poimittu Toni Dahlman, surusilmäinen vesseli, joka vuosien panostuksesta ja hampaiden kirskuttelusta huolimatta on jäänyt ilman pelaajasopimusta.

Toni on pyyteettömästi ahkeroinut harjoitushallilla mm. Teemu Selänteen ja Ossi Väänäsen kanssa, vailla mitään varmuutta tulevasta. Nyt Toni ja muutama muu ovat jääneet yksin, onnekkaammat ovat pyrähtäneet seuroihinsa ympäri maailmaa. Levittäytyneet kuin hirvikärpänen ja tappajaetanat konsanaan.

Piianoorakauppimaisesti ajatellen Dahlmanin vuositulojen pudotus on ollut sen verran radikaali (yli sadasta tuhannesta nollaan), ettei ole ihme, jos ahdistaa. Kun on tottunut hulppeaan menoon, ei köröttely maistu.

Mutta jätetäänpä Toni hetkeksi oman onnensa nojaan ja loikataan kulttuurin leiriin. Millainen on tilanne syyskauden alkaessa taiteen kentillä? Työhuoneiden, kotien, puistojen ja muiden harjoitustilojen nurkilta niitä taiteilijoita löytyy. Onko heillä työsopimukset taskussa, tulevaisuus turvattu? Ehkä tältäkin sektorilta löytyy tonimaisia laman uhreja.

Mutta he ovat siinä mielessä onnellisessa asemassa, että tuskin kellään on taustalla mega-ansioita, jotka olisivat saaneet leijumaan. Näin ollen ei ole tullut suurta pudotustakaan. Ja näin ollen ei ole mikään ongelma tonkia vaatteita kirpparilta, tai ruokaa ostarin takapihan roskiksesta. Ja kaiken lisäksi em. elämäntapa hyödyttää myös yhteiskuntaa: työllistää kirpparin työntekijöitä, vähentää ruokajätteen määrää ja pistää tavarat kiertoon.

Toinen kiveen hakattu peruspilari on se, että urheilu on fyysistä ja kulttuuri henkistä. Toni puurtaa hiki hatussa ja lihakset paukkuen.

Taiteilija loikoilee niityllä ja aistii tunnelmia, sateen sattuessa ehkä piipahtaa ateljeessaan huiskaisemassa maiseman tauluksi. Kun jääkiekkoilija loukkaantuu, apuun rientää ensihoitohenkilökunta, fysioterapeutti, hieroja ja oikein pahassa tapauksessa vielä sairaalan koko leikkausosasto. Työllistävä vaikutus on huikea.

Kun taiteilija verisesti loukkaantuu, jälki on jopa kamalampaa kuin urheilun areenoilla. Mutta onneksi turvaverkoksi riittää baarin kantapöytä ja muutama pullollinen. Siinä särkyy monta sydäntä ja monta maksaa, mutta mieli virkistyy ja ihan pian taiteilija on taas entistä parempi taiteilija. Ja baari hitusen rikkaampi. Joten taas yhteiskunta hyötyy.

Edessämme on klassinen pulma: onko tällainen skitsofreeninen kahtiajako järkevää. Ehkä on, ehkä ei, mistä minä sen tiedän. Tärkeintä lienee kuitenkin, ettei yksilö unohtuisi, esimerkiksi tämä meidän Toni. Onneksi Helsingin Sanomat tarjosi hänelle näyttävän työnhakuilmoituksen.

Veikkaan, ettei Tonin tarvitse kauaa kuluttaa Myyrmäen hallin jäätä. Jos seurat eivät ymmärrä käyttää näin hienoa rekrytointitilaisuutta, varmasti kansa ymmärtää ja järjestää vaikkapa kansalaiskeräyksen Tonille.

Kyllä miehelle pitää töitä löytää, ettei tarvitse marjoja poimia.

Kirjoittaja on jyväskyläläinen kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.