Jämsään nyt rohkeita avauksia

Jämsän keskustaan, Seppolaan, laadittava uusi taajamayleiskaava lisää reippaasti asuntorakentamista. Seppolan yläkoululta vapautuvalle tontille visioidaan asuinkerrostaloja sekä uusi kirjasto. Iso kauppakiinteistö tälle pääkadun paraatipaikalle on nyt hylätty. Lukion ja kirjaston siirtyminen muualle mahdollistaa uuden asuinalueen, josta tulee myös tervetulonäkymä pohjoiselle sisääntulotielle Yhdystielle.

Seppolan koulu on ollut tyhjillään jo kolme vuotta ja lukiokin siirtyy muualle. Isosta punatiilisestä koulu-kirjastokompleksista jäisi vain liikuntahalli. Niiden tilalle Maauimalan rannalle voi rakentua kolme nelikerroksista ja Keskuskadun kulmaan 12-kerroksinen asuintalo.

Talojen vieressä on puisto, järvi ja urheilukenttä. monenko kaupungin keskusta voi tarjota vastaavaa, kysyy suunnitelmia ideoinut kaupunginarkkitehti Kari Vaara.

Kerrostalojen rivistö jatkuisi vielä Lamminsuon puiston molemmin puolin, kolme kumpaankin reunaan. Ne tulevat Lääkärinkujan rivitalojen sekä puiston toisella puolella olevien entisen huoltamon ja puutarhamyymälän paikalle. Ehkä puistosta tulee yhä enemmän kaupunkilaisten olohuone, onhan todettu, että kun asuminen rajoittuu puistoon, puiston käyttö lisääntyy.

Asuntoja tulisi kaikkiaan noin 280. Määrä tuntuu suurelta muuttotappiokaupungissa, mutta Vaaran mukaan uusille kerrostaloasunnoille ennakoidaan kasvavaa kysyntää, kun väestö ikääntyy ja lapsiperheet vähenevät. Halutaan asua lähellä palveluja, mutta myös lähellä luontoa. Keskustaan viime vuosina rakennetut uudet kerrostalot ovat myös saaneet hyvin asukkaita ja liiketilatkin ovat täyttyneet heti. Tiivistyvän keskustan uskotaan myös lisäävän palvelujen kysyntää.

Liiketilojen tarjonta ja kysyntä eivät nyt kohtaa. Vanhat, tyhjillään olevat tilat eivät kelpaa, ne ovat väärän kokoisia, väärän mallisia tai laadultaan epätyydyttäviä. Laajala-alaisella, monen taajaman Jämsällä voi olla vain yksi kehittyvä keskusta ja se on Seppola. Tilaa kyllä riittää ja ajan mittaan tiiviimmäksi rakentunee myös Seppolan ja Jämsänkosken välinen muutaman kilometrin pirstaleinen peltoalue.

Uudistuva Jämsä houkuttelisi varmaankin yhä enemmän asuinkaupunkina, jonka hyvät yhteydet mahdollistavat työssä käymisen muualla. Nykyisin hyväksytään yhä pitemmät työmatkat, jos asuinpaikka koetaan viihtyisäksi. Ja uudet asukkaat ovat luonnollisesti uusia veronmaksajia.

Valtateiden vierialueita voi tehdä houkuttelevaksi liikerakentamiselle. Tuleva Tokmanni valtatie 24:n ja 9:n risteykseen on rohkaiseva askel tähän suuntaan. Pitää myös muistaa, että samalla alueella odottaa rakentumistaan autoliikkeen sekä huoltamon tontti, jolle kaupunki ei kuitenkaan ole aikalisää myöntämässä. Keskimaan jahkailu näyttää harmillisesti jatkuneen turhaan pitkään. Osuusliikkeeltä odottaisi rohkeampaa otetta.

Kaavan valmistuminen ja etenkin toteutuminen vievät vuosia, mutta suunta on oikea. Jämsää on tehtävä tuleville polville. Houkuttelevaksi keskukseksi Keski-Suomen ja Pirkanmaan välissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.