Jämsä ja Keuruu vahvoilla

Nokian alkuviikolla esittelemä N9-kännykkä on saanut hyviä arvioita maailman mediassa. Meego-käyttöjärjestelmää käyttävän kosketusnäyttöisen puhelimen ulkonäköä on kehuttu ja käyttöjärjestelmää on pidetty hyvänä. Käytettävyys ylittää Applen tason.

N9 ei kuitenkaan pelasta Nokiaa. Se päätti eilen yt-neuvottelunsa ja Suomessa työpaikkansa menettää 1 400 ihmistä. Nokia putoaa tänä vuonna kuin kivi markkinaosuuksissa. Kännykkäykkösestä tulee kolmonen tai nelonen.

Nokian Windows-puhelimet tulevat markkinoille vuoden vaihteessa. Samaan aikaan myynnissä on myös N9. Ja iso liuta Symbian-puhelimia.

Markkinatutkimusyhtiöt arvioivat, että Nokia voi saavuttaa Windows-puhelimilla neljän vuoden kuluttua 20 prosentin markkinaosuuden. Se ei riitä Nokialle.

Nokia jatkaa peruspuhelimissaan Symbianin alemman version eli S40:n käyttöä. Sen sijaan Symbianin ylemmästä S60-versiosta yhtiö on luopumassa. Epäselvää kuitenkin on, kuinka pitkään Symbianin älypuhelinversio pysyy markkinoilla. Tuoreimpien puheiden mukaan vuosia. Äly-Symbianin uusin Anna-päivitys tulee jakoon elokuussa. Sen on käytettävyydeltään myös hyvä versio.

Nokialla on periaatteessa kädessä edelleen kolme korttia. Ei ole mahdoton ajatus, että Nokia ei ajakaan tuotteistoaan kokonaan Windowsiin. Symbianin jälkeen vuorossa voi olla Meego tai jokin muu käyttöjärjestelmä. Oleellista on, kuinka samat sovellukset saisi pienellä vaivalla pyörimään eri alustoilla.

Pitää toivoa, että Nokia yllättää vielä iloisesti. Yhtiössä on osaamista ja potentiaalia. Sen N9 osoittaa.

PAIKALLISLEHDET ovat hyviä lähitiedon välittäjiä. Paikallislehti on usein läheinen ja se kertoo mukavasti lähiympäristön tapahtumista. Keski-Suomessa on paljon hyviä paikallislehtiä.

Paikallislehdet ovat henkeen ja vereen oman paikkakuntansa puolesta. Ne ovat edistämässä paikkakunnan kehitystä ja identiteettiä.

Siksi ei olekaan yhdentekevää, millainen paikallislehti on. Jos se luo omasta kunnasta ikävää mielikuvaa, lehti on väärällä asialla. Näin onneksi hyvin harvoin on.

Keuruun paikallislehti Suur-Keuruulla on pitkä perinteet. Keuruu on vahva ja arvostettu kunta, yksi Keski-Suomen ydinkunnista. Kauneimman suomenkielen aluetta, maakuntalaulun kirkasvetinen kesämaisema.

Siksi onkin mielenkiintoista seurata, kuinka Suur-Keuruu tuntuu henkisesti olevan suuntautunut Pirkanmaalle. Oman kunnan asioita moititaan ja etelässä nähdään valoa.

Jämsän Seutu on Jämsässä perinteinen lehti. Sielläkin tuntuu joskus tuulevan omistajan suunnasta. Molemmat lehdet ovat Helsinki-Tampere-linjalta johdetun Alma Median omistamia. Siellä Häme nähdään mahtavana.

Jämsän ja Keuruun seudut ovat vahvoja seutukuntia. Molemmat seutukunnat tekevät yhteistyötä moneen suuntaan. Näin on luonnollista.

Jämsän ja Keuruun seutukunnat ovatkin vahvoilla. Ne voivat kilpailuttaa palveluja eri suuntiin. Sitä hyötyä kumpikin käyttää.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen päätoimittaja.