Jätetään perinnöksemme tulevaisuuden Jyväskylä

Norja ja Alankomaat ovat kieltämässä uusien bensiini- ja dieselautojen rekisteröimisen vuonna 2025. Samoin aikoo tehdä autoteollisuuden mahtimaa Saksa vuonna 2030. Saksalaiset toivovat kiellon olevan koko EU:n laajuinen, ja tässä Suomenkin on oltava eturintamassa.

Näin on tehtävä, jotta Pariisin ilmastosopimuksen vaatimiin tavoitteisiin päästään ja ilmastonmuutoksen aiheuttama lämmönnousu saadaan pidettyä alle 1,5 asteessa.

Samaan aikaan Jyväskylän kaupungin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä.

Kaupungin opiskelijat ovat kunnianhimoisempia. Ylioppilaskunta JYYn ja opiskelijakunta JAMKOn yhteisessä Kuntapoliittisessa ohjelmassa hiilineutraaliuden tavoite on asetettu jo vuoteen 2035.

Autoilu on merkittävä hiilidioksidipäästöjen lähde ja este tavoitteiden toteutumiselle.

Mitä me voimme tehdä?

Voimme olla vaikuttamassa valtakunnallisesti asian taustalla, mutta tätä merkittävämpää on tehdä konkreettisia tekoja paikallisesti ja olla edelläkävijä.

Esimerkiksi liikenne on asia, johon voimme paikallisesti vaikuttaa. Käytännön keinona tähän on luoda kannustimia sähköautoiluun esimerkiksi varaamalla kaupungin keskustasta edullisia parkkipaikkoja vain sähköautojen käyttöön.

Samalla perinteisillä polttomoottoreilla liikkuvien autojen parkkimaksut voisivat olla nykyistä korkeampia.

Pelkästään sähköautoilun yleistyminen ei kuitenkaan ratkaise kaikkea. Tulevaisuuden Jyväskylää ei voida rakentaa vain yksityisautoilun varaan, vaan päinvastoin kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen varaan.

Jyväskylästä on tehtävä kaupunki, jossa elääkseen ei omaa autoa yksinkertaisesti tarvitse. Tämä saavutetaan panostamalla kävelyreitteihin, pyöräilybaanoihin, polkupyörien parkkimahdollisuuksiin ja joukkoliikenteeseen.

Näillä toimilla mahdollistetaan hiilineutraaliuden saavuttaminen, torjutaan ilmastonmuutosta sekä parannetaan kaupungin viihtyisyyttä ja asukkaiden terveyttä.

Erityisenä kehityskohteena Jyväskylässä tulee nähdä kaupungin sisäinen joukkoliikenne.

Bussiliikenne on nykyisellä järjestelyllä saatu toimimaan kohtuullisen hyvin. Se ei kuitenkaan riitä, jos halutaan Jyväskylän olevan jatkossakin merkittävä kasvukeskus.

Vertailukohdaksi voitaneen ottaa kaksi naapuriamme Ysitien varrelta. Tampereella ollaan päättämässä raitiotien rakentamisesta, ja Kuopiossa kaavaillaan lähijunan olevan 2030-luvulla kaupungin sisäisen joukkoliikenteen selkäranka.

Raiteilla kulkeva joukkoliikenne vaatii Jyväskylän uudistamista muutenkin kuin vain muutaman junan tai ratikan oston verran. Jatkossa kaupunki pitää suunnitella vahvasti joukkoliikenteen reitistöihin tukeutuvaksi. Samalla voidaan ottaa myös kävelijät ja pyöräilijät uudella tavalla huomioon.

Tulevaisuuden Jyväskylää tulee rakentaa siten, että ensimmäisenä tulevat kävely ja pyöräily, toisena joukkoliikenne ja vasta kolmantena yksityisautoilu. Näin tekemällä jätämme seuraavalle sukupolvelle perinnöksi todellisen tulevaisuuden Jyväskylän.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kuntapoliittinen vastaava.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.