Ja entäs nyt Vihreä liitto?

Vihreä liike alkoi Suomessa hahmottua paljon julkisuutta saaneista suoran toiminnan tempauksista yli kolme vuosikymmentä sitten. Lähtölaukaus oli Koijärven lasku-uoman patoaminen vuonna 1979.

Suora toiminta oli laillisuutta kunnioittavassa maassa radikalismia, jota monet säikähtivät. Se nähtiin 1970-luvun taistolaisuuden jatkeena. Mukana olikin alkuvaiheessa henkilöitä, jotka olivat muutamaa vuotta aikaisemmin julistaneet menevänsä eteenpäin Otto-Ville Kuusisen viitottamaa tietä.

SUOMESSA osattiin kesyttää suora toiminta pehmein menetelmin ja vihreä liike organisoitui 1980-luvun alussa järjestöiksi ja vuonna 1988 puolueeksi.

Vihreä liitto solahti yllättävän vaivattomasti tavanomaiseksi puolueeksi.

Vihreissä vaikutti alkuvaiheessa ympäristökysymyksiin keskittyvän päälinjan lisäksi Kalle Könkkölän (kansanedustaja 1983-1987) ansiosta vammaisten ongelmiin huomiota kiinnittänyt ja myös konkreettisia tuloksia saavuttanut politiikka. Vuosien mittaan tämä osa vihreää liikettä on hiipunut.

Vihreä liitto on nyt ympäristökysymyksiin painottunut liberaali puolue. Se on täyttänyt valtiollisessa elämässä tilan, jonka Liberaalisen kansanpuolueen kuihtuminen puoluekartalta 1980-luvun alussa jätti. Jo suoran toiminnan vaiheessa liberaalien kansanedustajat Anneli Kivitie ja Terhi Nieminen antoivat tukensa liikkeelle vierailemalla Koijärvellä.

Mutta onko historiansa suurimman vaalitappion kärsinyt Vihreä liitto Liberaalisen kansanpuolueen tiellä?

Ei ole. Mutta uutta ja kirkkaampaa vihreää aatetta puolueen on oppositiosta löydettävä.

VIHREIDEN kannattajat suhtautuvat kaikkein kriittisimmin perussuomalaisten asenteisiin, arvoihin ja tavoitteisiin. Moni potentiaalinen vihreiden äänestäjä koki tärkeimmäksi estää Perussuomalaisten nousun suurimmaksi puolueeksi. Siinä tilanteessa vihreitä ääniä vuoti sosiaalidemokraateille ja ainakin sinivihreitä myös kokoomukselle. Keski-Suomessa vihertävän punainen Eila Tiainen (vas.) sai myös vihreitä ääniä.

Vaalitappion perimmäiset syyt ovat kuitenkin syvemmällä kuin perussuomalaisten vastustamisessa. Hallituspuolueena Vihreä liitto on väljähtynyt. Monien mielestä se vihertää vain puheissa. Puolueen hallituspolitiikka on jäänyt mukana olemiseksi ja vaalilain uudistushankkeeksi, joka sekin todennäköisesti raukeaa eduskunnassa.

Vihreän liikkeen perusajatukset ovat jauhautuneet vihertävän liberalismin aatemössöksi.

Puheenjohtaja Anni Sinnemäki on täysverinen poliitikko, joka on päättänyt taistella asemastaan. Kansanedustaja Ville Niinistön ilmoittautuminen haastajaksi varmistaa puoluetta kunnolla tuulettavan keskustelun.

KESKI-SUOMEN vihreiden kärkinimeksi nousi näissä vaaleissa Touko Aalto. Arvattavasti hän tähyää jo neljän vuoden päähän. Puoluetoverit sanovat, että Aallolla on taatusti intoa.

Aalto voi hyvinkin kantaa, jos löytyy innon lisäksi myös pitkäjänteistä sisua ja malttia.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esmies.