Ja rauhaa päälle maan

En juuri perusta joululauluista. Viihdetaiteilijoiden lukuisat joululevyt ovat lähinnä hissimusiikkia, jonka kuulemisesta hankkiudun ripeästi eroon. Minulle on turha laulaa kulkusista, puhumattakaan lumentulosta, joka maalla asuvalle tietää lähinnä lisätöitä.

Yksi vanha joululaulu on kuitenkin ollut ylitse muiden. En etsi valtaa loistoa kiehtoi jylhillä soundeillaan ja jollakin omituisella erilaisuudellaan jo pikkupoikana.

Vasta aikuisena ja muunlaisen musiikin jo viemänä tulin sitten joskus tutkineeksi kappaleen tiedot – ja se lisäsi luottamustani myös omaan musiikkimakuuni: Sävel Jean Sibelius, sanat Zacharias Topelius.

Sibelius & Topelius! Ei siis todellakaan mikään tusinakaksikko vaan vähän samanlainen laadun tae kuin vaikkapa Leiber–Stoller tai Lennon–McCartney muilla musiikin kentillä.

Kun Sibelius kuoli vuonna 1957, YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja sir Leslie Munro julisti hiljaisen hetken, koska ”Sibelius kuului koko maailmalle”.

Todellakin, myös En etsi valtaa loistoa on koko maailman musiikkia, jonka tasot taipuvat moneksi.

Joulun alla 1999 palatessani rankalta ulkomaan työkeikalta kuulin kappaleesta unohtumattoman version Helsingin rautatieasemalla. Pelastusarmeijan orkesterin ja kuoron kitaroilla, hanurilla, trumpetilla ja bassorummulla säestetty laulu kuulosti bluesilta. Jos joku ylipainoinen, musta jazzlaulajatar joskus esittäisi kappaleen, se olisi silkkaa gospelia.

Keskeinen osa kokonaisuutta on tietysti sanoitus. Eikä mielessäni nyt ole Topeliuksen ruotsiksi kirjoittama ja ruotsinkieliseen virsikirjaan vuonna 1943 päässyt Julpsalm vuodelta 1887, jonka sanavalinnoissa on liikaakin mahtipontista ”vallan loistoa”, vaan tekstin suomennos. Se on arkinen vaatimattomuuden ylistys, kuvaus kaikille yhteisestä joulun ydinsanomasta yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta ja hiljainen rukous maailmanrauhan puolesta.

Topeliuksen tekstin ensimmäinen suomennos julkaistiin samassa Sampo-lehdessä kuin Sibeliuksen sävellys vuonna 1909.

Suomenkieliseen virsikirjaan laulu tuli virtenä 31 vuonna 1986. Tosin virsikirjakomitea halusi uuden, alkuperäistekstiä paremmin vastaavan suomennoksen. Niilo Rauhalan käännös Ei valtaa, kultaa, loistoa ei kuitenkaan ole lyönyt läpi. Vanha versio on paljon rakkaampi.

Vanhan käännöksen tekijää ei tiedetä, mutta vahvat epäilyt ovat kohdistuneet korpilahtelaiseen kotiseuturunoilijaan ja säveltäjään Martti Korpilahteen (1886–1938), mieskuoro Sirkkoja aikoinaan johtaneeseen opettajaan ja koulunjohtajaan.

Kirkko- ja joulumusiikista valtavasti tietävä emeritusprofessori Reijo Pajamo vahvistaa, että tunnetuimman suomennoksen tekijää ei tiedetä. Pajamon oma veikkaus on Topeliuksen tyttärenpoika Mikael Nyberg (1871–1940). Ikä ja sukutausta sopisivat tarinaan Korpilahtea paremmin.

Tosin myös Keski-Suomen kotiseutulaulun sanoittaja Korpilahti istuisi kääntäjäksi hyvin, sillä hänen rakastettuja joululaulusuomennoksiaan ovat myös Carl Collanin Topeliuksen runoon säveltämä Sylvian joululaulu sekä ranskalainen Heinillä härkien kaukalon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.