Ja vielä lumetkin kolaamatta!

Nimimerkki "Kiusantekoa" oli niin raivoissaan epäonnistuneesta luistelukäynnistään Sampolan jääkiekkokaukalossa Saarijärven Lannevedellä että purki pettymyksensä Keskisuomalaisen lyhyet-palstalle (17.1.): Ovet lukossa, luistimien vaihto ja luistelu hangessa... Pettymys sai lisää julkisuutta, kun paikallislehti Sampo teki tapauksesta jutun otsikolla Mikä mättää Lanneveden Sampolassa? Siinä toimittaja nosti Sampolan talonmiehen seinälle.

TALONMIES vastaili parhaansa mukaan. Talkootyönä remontoidun nuorisoseuran talon eteisessä on uusi massalattia, joka ei kestä luistimilla kävelyä. Taloa vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin, jolloin vuokran maksajalla on luonnollisesti oikeus pitää suljettu tilaisuutensa suljettuna.

Sampolan etukatos penkkeineen toki putsataan lumesta päivittäin. Kaukalo aurataan talkoilla, mutta auraajat ehtivät leipätöistään linkoamistalkoisiin vasta illansuussa. Muulloin kylätoimikunnan linko on lukkojen takana - varmasti perustellusti, sillä tällaisena talvena sellaiselle pelille olisi ottajia. Käsikolat ja lapiot ovat toki kaikkien käytössä.

Talonmiehen järkiperustelut taisivat tosin olla yhtä tyhjän kanssa nimettömälle purnaajalle, jonka mielessä sosiaalisuus (edes se muiden) on jo muuttunut hyveestä hyödykkeeksi. Kun kerran facebookissakin voi tulla kaveriksi pelkällä napinpainalluksella, pitäisi kaiken muunkin elämän olla yhtä helppoa. Kaupallisilla markkinoilla tälle "kaikki mulle heti" -asenteelle on ratkaisunsa, jotka tosin edellyttävät maksukykyä. Sille, että jääaika Sampolassa on ilmaista ja sitä on kellon ympäri, ei tässä katsannossa tietenkään voi panna mitään painoa.

Itsekin Lannevedellä asuvana käyn Sampolassa kotikyläni miesten sählyvuorossa sunnuntaisin. Varsin usein vuoromme alkaa penkkien kantamisella kentältä varastoon viikonlopun tilaisuuksien jäljiltä, mutta kenellekään ei ole tullut mieleenkään valittaa siitä yleisönosastoon.

TÄMÄ vuosi on Euroopan unionissa vapaaehtoistoiminnan teemavuosi. Se, että ihmisten yhteisöllisyyttä pitää korostaa erityisillä ylhäältä julistetuilla teemoilla ja kampanjatavoitteilla, kertoo siitä, millaisten väärinkäsitysten vallassa monet meistä nykyään elävät.

Yhteiskunta tarkoittaa sitä, että ihmisillä on aidosti jotain yhteistä, "olemassaolonsa yhteistyötä", jota he jakavat. Sosiaalisuus ei ole mitään yksittäisten ihmisten erityistä hyvyyttä vaan koko yhteisön kannalta tarkoituksenmukaista ja välttämätöntä, yhteisön mahdollistavaa toimintaa. Lannevesi Sampoloineen ja Sampo-lehtineen on tästä historiallisesti vakuuttava esimerkki.

Kun Sampolaa rakennettiin kyläkuntien talkoilla kevättalvella 1918, muualla maassa riehui sisällissota. Sampo-lehti taas syntyi keskelle jatkosotaa erityisesti Lanneveden lehtenä, nuorisoseuran ja työväenyhdistyksen yhteisenä viestinä kotiseudulta rintamille. Näin koko tämäkin jupakka Sampolasta kehnoine kaukaloineen ja jatkoineen paikallislehdessä oli mahdollinen vain, koska kylällä on aina ollut sosiaalisesti aktiivisia ihmisiä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.