Jalan nostamisen strategia

Alvar Aalto -museon perusnäyttelyssä on Venetsian Lidolla otettu valokuva, joka esittää juuri Elissansa nainutta Alvar Aaltoa. Kunnostaan huolta pitäneen 53-vuotiaan maestron jalka nousee keveästi kuin kukkopojan.

Muistin valokuvan katsoessani Supriyo Senin lyhytelokuvaa Wagah Helsingin taidemuseossa. Berliinin elokuvajuhlilla palkittu filmi on osa Tennispalatsissa parhaillaan esillä olevaa Samaan aikaan Intiassa -näyttelyä. Kolmen pikkupojan näkökulmasta kerrottu, tuhansia ihmisiä rajalle keräävä lipunlaskuseremonia on ainutlaatuinen. Sotilaiden teatraaliset asennot ja kukonhelttamaiset hattulaitteet sekä jalan nosto kohtisuoraan ylös herättävät hilpeyttä, vaikka filmin sanoma itse asiassa saa ajattelemaan.

Rajoille on rakennettu muureja kautta aikojen. Kuuluisimpia niistä ovat ennen ajanlaskun alkua aloitettu Kiinan muuri ja Berliinin muuri. Viime vuosina rajaa on pystytetty myös Israelin länsirannikolle eristämään palestiinalaisalueita Israelista. Mutta mikään muuri ei ole ollut kyllin tehokas estämään tungeksijoita. Aina on ollut niitä, jotka ovat panneet henkensä alttiiksi yrittäessään kiivetä muurin yli tai kaivaa tunnelia sen ali.

Jokainen Neuvostoliiton rajan ylittänyt muistaa tullissa viettämänsä hikiset minuutit ja toisinaan jopa tunnit. Moninkertaisena idänkävijänä kehitin itselleni helpon keinon päästä rajan yli: Laitoin päällimmäiseksi laukkuun kirjan. Tammsaare pelasti minut Viron, Kaari Utrion Eevan tyttäret Neuvostoliiton tullissa. Kun oivalsin, että tullimiehet ovat lukenutta väkeä, tavaroitteni syvällisempi penkominen tullissa lopetettiin.

Virkavallan sivistyneisyyden sain kokea Viipurissa, jossa sikäläinen näyttelijä vei minut vierailulle rikospoliisiystävänsä kotiin. Minuun tekivät vaikutuksen seiniä kiertävät hyllyt, joissa seisoivat yhdenmukaisiin nahkakansiin sidottuina maailmankirjallisuuden klassikkoteokset. Petroskoissa taas tapasin kerran Muurmanskista tulleita rajavartijoita. Toinen heistä oli opiskellut ruotsia Leningradissa ja oli yllättävää kyllä, varsin perillä suomenruotsalaisesta kirjallisuudesta aina Runar Schildtiä myöten.

Rajat, niin valtakuntia kuin ihmisiäkin erottavat, ovat aina keinotekoisia ja väkivaltaisia. Paha ja hyvä leviävät rajapuomeista välittämättä, nykyisin jopa facebookin reaaliajassa.

Kiintoisaa tämän hetken maailmassa on Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kansojen pyrkimys demokratiaan. Toisissa maissa, kuten Tunisiassa ja Egyptissä se on onnistunut suuremmitta vaikeuksitta, toisissa taas, kuten esimerkiksi Libyassa ja Jemenissä demokraattisiin uudistuksiin siirtymisen esteenä ovat valtaa rakastavat johtajat, jotka omaa nahkaa suojellakseen tuhoavat omia kansalaisiaan.

Mitä kauemmin taistelut kestävät, sitä kauemmaksi rauhaan pakotus ja palautuminen normaaliin elämään kuuluvan sivistyksen pariin siirtyy. Suomi voisi miettiä ennemminkin sitä kuin parin vaivaisen Hornetin lähettämistä. On naurettavaa ryhtyä leikkimään kukkopoikaa rikkaan Ruotsin kanssa.

Kirjoittaja on kriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.