Jarmo Asikaisen kuntaliitosselvitys ja muuta hölynpölyä

Kielentutkijat Vesa Heikkinen ja Tuure Hurme pureutuivat kielellisen huttuun tuoreessa tietokirjassaan Hölynpölyimuri. Siinä miekkoset sanovat, että kun harjaantuu huomaamaan toisten hölynpölyn, havahtuu todennäköisesti myös omaan puppuunsa. Asiallisesti ottaen huomio vähentää lähimmäisten, mainosradioiden kuuntelijoiden ja eduskunnan pöytäkirjojen pitäjien ja muiden rappauksen halkeamisista kärsivien rakennusten vaurioita. Mutta havainto voi myös johtaa itsekritiikin määrän jyrkkään nousukiitoon, mikäli itsetunnon rakentaminen on vielä kesken. 23-vuotiaana yliopisto-opiskelijana luulin olevani mykkä. Ei ollut asiaa.

Akateemisesta kielenkäytöstä Hölynpölyimuri sanoo, että toisinaan se ”maistuu paskalta ja sitten siinä vielä jokin ikävä sivumaku!” Mykkäkaudellani Mattilanniemessä kuulin runsaasti yliopistopuhetta, jossa oli paljon kirjaimia, mutta vähän kitalaessa tuntuvia sisältöjä, kun niitä toisteli luentojen jälkeen. Sitten mykistyin, koska arvioin itseni liian tyhmäksi puhumaan affektista, diskurssista ja gulassista. Tosin olen sitä vieläkin, koska kyseiset sivistyssanat eivät elä henkisessä ilmastossani kaatopaikan liepeillä, vaan ne vaativat ympärilleen kaupunkimaisemman yhdyskuntarakenteen.



Lopetin puhumisen, koska ajattelin, ettei se ole minulle luontaista. Oli kuitenkin pakko yrittää, mikäli mieli valmistua. Seuraavassa sitaatti pro gradustani: ”Vastakäsiteparien avulla saadaan saadaan nostetuksi esiin poikkeuslain kannattajien ja vastustajien argumentaatiofiguurien tyypillisiä piirteitä, koska vastakäsitteet ovat epäsuhtaisia.” Ei voi kuin todeta, että sumea kielenkäyttö tarkoittaa sumeaa ajattelua ja se mainittu sivumakukin tuntuu kielellä.

Hurmeen ja Heikkisen mukaan politiikassa kuulee paljon hölynpölyä. Totta tosiaan, kenties enemmän kuin yliopistolla pahimmillaan. Viime viikolla viisi kravattia ja muutama jakkupuku Jyväskylästä vei kaupungin ja maalaiskunnan yhdistymispaperit eduskuntaan (Ksml 1.3.). Kaupunginjohtaja Markku Andersson oli lukenut seurueelle linja-autossa horoskooppeja, mikä taisi olla koko kuntaliitoksen selkein teksti. Herrain kammareissa kehuttiin kaikkia, toisia ja itseä sekä luovutettiin selvitysmies Jarmo Asikaisen selvitys.

Asikaisen raportti edustaa sitä höyryävän ruskeaa puhetta, jota pesiytyi kuntaliitoksen liepeille niin paljon, ettei Jyväskylän Energian runkoputkikaan sitä kestänyt. Ruskealla puheella pyrittiin miellyttämään mahdollisimman montaa kuntalaista, mutta varmistettiin, että harvalle selvisi, mitä todella sovittiin. Uuden Jyväskylän tulevaisuus on toki tehtävä yhdessä: ”Kehittyäkseen kunta tarvitsee paikallisia yrityksiä, kansalaisjärjestöjä, yliopistoja ja oppilaitoksia sekä kulttuurin ja muiden elämän alojen verkostoja”. Esimerkkilause on niin laaja, että me kaikki asukkaat mahdumme sen suojiin. Lauseseen sopii myös Jyväsjärven hauki, jonka elämän alaa on liplatella räjähtäneen paskavesiputken lämmössä, talvikalastajien verkostojen ulottumattomissa.



Mykkyydestäni pääsin eroon 28-vuotiaana, kun puhuin autossa tunnin yhtämittaisesti. Aiheenani oli Juha Vainion laulu Albatrossi, ja sen kertomat kaksi elämäntapaa, virkamiehen ja merimiehen. Halusin olla se, joka lähtee elämässään merille – ainakin vertauskuvallisesti. Liikutuin omista sanoistani. Toivon yhä, että olisin lukenut sen ajan Anderssonin tapaan horoskooppeja, sillä ympärilläni ollut seurue järkyttyi pelätessään suupielteni halkeavan kappaleesta poimimistani sanoista ”elämä” ja ”sielu”. Sen kokoluokan termejä ei pitäisi käyttää kuin selvinpäin, äänieristetyssä tilassa.



Nyt olen 31-vuotias palkansaaja, enkä enää ihan aina mykkä. Opettelin small talkia, Hurmeen ja Heikkisen sanoin ”näennäisen merkityksetöntä rupattelua”, koska huomasin sen työnantajan hyväksymäksi keinoksi viettää palkallista aikaa keskuslämmitysolosuhteissa. Työajan ulkopuolella kuuntelen kuitenkin yhä mieluiten merkityksellistä puhetta, sellaista jota kuulee lähikaupan kassalta. Myyjä käänsi hihnalle nostamani kirsikkatomaattipakkauksen ylösalaisin ja sanoi: ”Alimmat ovat homeessa. Käyn vaihtamassa.”

Siinä tuli kaksi kirkasta päälausetta. Havainto ja teon ilmaus. Mykistyin taas.

tero.karjalainen@

keskisuomalainen.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.