Jemenillä on monta jakajaa

Arabikevät otti Jemenissä sekavamman suunnan kuin monissa muissa kansannousumaissa. Maa huojuu sisällissodan partaalla valtatyhjiössä, kun vuosia hallinnut presidentti Ali Abdullah Saleh poistui Saudi-Arabiaan.

Virallisesti presidentti lähti hoidattamaan kranaatti-iskussa saamiaan vammoja ja palaa vielä takaisin. Paluusta ei kuitenkaan ole mitään varmuutta.

Hajanainen oppositio tekee kaikkensa paluun estämiseksi. Samaan pyrkivät omista syistään myös Yhdysvallat ja Saudi-Arabia, vaikka onkin epäselvää, kuka korvaisi presidentin maiden etujen ajajana. Saleh oli Yhdysvaltain ja saudien liittolainen terrorismin vastaisessa sodassa, mutta viime toimillaan hän on menettänyt luottamuksensa.

Yhdysvallat pitää Jemenissä toimivaa "Arabian niemimaan al-Qaidaa" aloitekykyisenä ja vaarallisena terroristisoluna, joka uhkaa paitsi naapurimaita myös Yhdysvaltoja. Jemenin oppositiossa on kiistetty koko paikallisen al-Qaidan olemassaolo, mutta amerikkalaislähteiden mukaan ei olisi mahdotonta, että Yhdysvallat puuttuu sotilaallisesti tilanteeseen vaikka yksinkin, jos taistelut maassa jatkuvat. Saudi-Arabia on sen jo tehnyt paitsi Jemenissä myös Bahrainissa.

JEMENIN konfliktia leimaavat etelän ja pohjoisen ristiriidat, talouden romahtaminen, islamistiterroristien nousu sekä vaikutusvaltaisten sukujen ja klaanien valtataistelu, jonka lopputulos on toistaiseksi täysin auki.

Presidentin tehtävät siirtyivät Salehin lähdön jälkeen virallisesti 17 vuotta varapresidenttinä olleelle Abdrabuh Mansur Hadille. Hän on Etelä-Jemenistä kotoisin oleva entinen kenraali, jonka virkaa on pidetty myönnytyksenä etelälle maan yhdistyttyä sisällissodan jälkeen. Hadia ei pidetä vahvana johtajana - Jemenin perustuslakikin sallii varapresidentin hallinnon vain 60 päiväksi presidentin ollessa "estyneenä".

Presidentin tärkeät omaiset ovat yhä Jemenissä. Vallanperijäksi aiemmin uumoiltu oma poika Ahmed johtaa armeijan eliittijoukkoja kansalliskaartia, veljenpojista Yahua mellakkapoliisia ja Tariq Salehin omaa henkivartiokaartia. Myös moni muu Salehin perheen jäsen on tärkeässä asemassa armeijassa ja tiedusteluelimissä alaisinaan kymmeniä tuhansia valiosotilaita.

Sotaisan Salehin perheen poliittisena vastavoimana on heimojohtaja Abdullah al-Ahmarin suku. Poika Hamid on maan tärkeimpiä liikemiehiä, hänen veljensä Himyar parlamentin varapuhemies ja veli Hussein johtaa Hashid-heimoneuvostoa. Juuri nämä suvut taistelevat herruudesta pääkaupungissa Sanaassa.

Villi kortti Jemenin politiikassa on vielä kenraali Ali Mohsen, presidentin velipuoli ja Jemenin armeijan suurimman yksikön komentaja, jota Yhdysvallat WikiLeaks-vuodoissa kuvasi "Jemenin vaikutusvaltaisimmaksi sotilaaksi". Siviilimielenosoittajia Salehin joukoilta suojelleen kenraalin uskotaan kääntyneen presidenttiään vastaan jäätyään tämän pojan varjoon.

Jemenissä ei näy selkeää tietä ulos sekasorrosta, ja valtiovalta voi romahtaa kokonaan kuten Somaliassa. Se olisi suuri voitto islamisteille.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.