Johan nyt nyrkin lykkäsi

Kun Michelle ja Barak Obama heittivät fist bumpin vuonna 2008, maailma oli ihan voi että, tosi söpöä. Nyrkkitervehdykselläkin voi osoittaa hellyyttä.

Kun hallituksen kolmen kopla äijätuuletti työmarkkinasovun kunniaksi, PAM näytti keskisormea. Siinä meni, pösilöt, yhteiskuntasopimus.

Olihan se vähän kömpelöä ilakointia. Mutta jos meillä on varaa kuurnia hyttystä ja spekuloida, juhlittiinko siinä työntekijän kurittamista vai uusien työpaikkojen syntymistä, olemme kaukana ongelmien syvyyden ymmärtämisestä.

Paljon lähempänä olemme kysymystä, miten uhmaikäistä lasta pitäisi käsitellä.

Yhteiskuntasopimuksen pihtisynnytys kertoo sen, että jos meillä ei ole enää kansaa, ei ole joukkojakaan. Yhteiskunnalliset auktoriteetit, eduskunta, hallitus, puolueet, kirkko ovat menneet. Nyt rakoilee ay-liike.

Päivän aate on individualismi. Jokainen elää omassa liitossaan ja somemaailmassaan kaltaistensa kanssa. Kompromisseja ei tarvitse tehdä. Olen toista maata/rikkaampi/köyhempi kuin muut. Ansaitsen parasta. Mulle kuuluu.

Kun individualismi yhdistetään populismiin ja huonoon medialukutaitoon, saadaan heterogeeninen ja hankalasti hallittava yhteiskunta. Yhteistä hyvää ei ole.

On vain yleistä sekasortoa. Pään sekoittamiseen ei tarvita viinaa tai pillereitä. Se menee sekaisin ihan uutisista.

Fantastisen innostunut komissaari Jyrki Katainenkin on jo vapaa olemaan inhorealisti. Helsingin Sanomien haastattelussa 6.3. hän totesi politiikan vanhan normaalin vaihtuneen uuteen:

Vanha oli sitä, että vaalien alla luvattiin vähän liikaa, mutta vaalien jälkeen terve järki voitti. Uusi normaali on se, että äänestäjälle luvataan vaalien alla vaikka mitä, ja vaalien jälkeen ne typerät ajatukset toteutetaan.

”Äänestäjän kuluttajansuoja parantuu, mutta ihmisten tilanne vaikeutuu.”

Tässä on sektoroidun ihmisyyden huippu: äänestäjä on eri asia kuin ihminen. Äänestäjä haluaa aina ostaa petoksen. Tilaa hattaran, vaikka hyllyillä on pelkkää risiiniöljyä.

Holtittomana äänestäjänä kyykytän itseäni ihmisenä. Olen kuin alkoholisti, joka ryyppää varoituksista ja hoitoonohjauksista huolimatta ja potkut saatuaan vierittää syyn irtisanojalle.

Luottamuspulaa ei ole vain kansan ja päättäjien ja työnantajien ja työntekijöiden kesken. Ongelmia on myös osapuolten sisällä. Työntekijä ei luota pomoon mutta ei työtoveriinkaan.

Juuri siksi paikallinen sopiminen on vaikeaa. Jo nyt parhaat edut saa kovaäänisin ja hankalin tyyppi. Kiltit tytöt pääsevät taivaaseen mutta ei töihin, koska nyt naisenkin pitää olla rohkea ja pelottava. Ja terveesti laiska.

Sitten laiskan työt tekee se tyhmä ja ahkera velvollisuudentuntoinen kiltti tyttö. Määräaikaisena vuorollaan, kunnes palaa loppuun.

Johtajiksi valitaan korvattomia ja henkilökunta kinaa keskenään. Työhyvinvointibisnekselle riittää markkinoita. Mindfulness kiittää.

Henkilökunnan arvottomuus on jatkuvan rutinan aihe. Mutta kun Jyväskylän yliopiston rehtori panostaa henkilökuntaan, piikki on auki Tallinnassa, ja karhuakin syödään kolmen tiedekunnan henkilöstön voimin, paheksunta räjähtää: Minun verovaroillani!

Vastustan ankarasti, vaikka minulle kyllä kävisi sama trahteeraus firman piikkiin. Itse asiassa juuri sitä vaadinkin.

Sovinto tai suuret keksinnöt eivät synny käskemällä. Ihmistä voi käskeä tottelemaan mutta ei innostumaan.

Ilman ymmärrystä ihmisenä olemisesta ei tule tieteellisiä löytöjä, innovaatioita eikä edes yhteiskuntasopimusta.

Siksi oppiaineet, jotka avartavat tätä ymmärrystä, ovat elintärkeitä. Jos myös syyn ja seurauksen ymmärtäminen jää idulleen, yhteisöllisyys ja vastuullisuus jäävät löytämättä.

Jo nyt ihmisenä olemisen ymmärtämättömyys näkyy kohtalokkaalla tavalla vallanpitäjien päätöksissä ja työelämän arjessa. Pelolla johtaminen lamaannuttaa hyvätkin päivät.

Suosittelen konsultiksi Tenavia. Jaska Jokunen sanoi Ressulle, että jonakin päivänä meistä jokaisen täytyy kuolla. Ressu vastasi: ”Muina päivinä ei tarvitse.”

Kirjoittaja on kirjailija ja puhuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.