Jokihelmisimpukka on tieteen yleistajuistaja

Kun tutkija viestittää mediassa jokihelmisimpukan uhanalaisuudesta, helmen pyynnin historiasta tai siitä, kuinka jo häviämään tuomittujen populaatioiden yksilöt saadaan kuntoutettua lisääntymiskykyisiksi Konneveden tutkimusasemalla, on hänellä tähän useita syitä.

Pyrkimyksenä on tiedon jakaminen kyseisen lajin tilasta, jotta lajin suojelua saataisiin tehostettua.

Taustalla on myös ajatus siitä, että yksittäisen lajin tunnetuksi tekemisen avulla pystytään vaikuttamaan positiivisesti sen kanssa riippuvuussuhteessa oleviin muihin lajeihin. Esimerkiksi jokihelmisimpukan eli raakun toukat tarvitsevat kehittyäkseen lohen tai taimenen poikasen.

Elinvoimaiset lohi- ja taimenkannat ovat siis jokihelmisimpukan menestymisen edellytys. Jokihelmisimpukan elinolosuhteiden parantaminen on aloitettava siitä, että joen lohikalakanta saadaan kuntoon.

Lisäksi taustalla on ajatus siitä, että jokihelmisimpukka vaatii puhtaan elinympäristön. Esimerkiksi jokipohjien liettyminen tukahduttaa syvällä sorassa elävät nuoret (0–5-vuotiaat) raakun poikaset.

Puhdas vesi ja lietteestä vapaa sorapohja on kuitenkin myös monen muun vesieliön vaatimuslistalla, muun muassa taimen ja lohi tarvitsevat puhtaan sorapohjan kutupaikakseen.

Jokihelmisimpukka on niin kutsuttu sateenvarjolaji, jonka suojeleminen on tärkeää, ei pelkästään sen itsensä takia vaan myös koko virtavesiluonnon ja sen monimuotoisuuden suojelemisen kannalta.

Eteläisen Suomen raakkuesiintymistä on vain rippeet jäljellä, populaatiokoot laskevat romahdusmaisesti ja lisääntyminen on lakannut. Esimerkiksi Ähtävänjoessa oli vielä 1980-luvulla arviolta 500 000 raakkua, mutta tällä hetkellä vain noin 500 kappaletta. Tässä tilanteessa teimme päätöksen ottaa neljän joen raakkuyksilöitä turvaan Konneveden tutkimusasemalle, ja yritimme saada niiden kunnon koheneman ja jopa lisääntymiskyvyn palautettua puhtaan veden ja hyvän ruokinnan avulla.

Ensimmäinen vuosi meni olosuhteita optimoidessa, mutta ”lemmenloma” tuotti tulosta kahden vuoden tutkimustyön jälkeen. Menetetyiksi luullut, vanhat ja heikkokuntoiset raakut virkistyivät ja alkoivat kutea tutkimuslaitoksen altaissa tuottaen ensimmäiset toukat syksyllä 2018.

Vertailu yksilöihin luonnossa osoitti, että lisääntymiskyky oli palautunut vain laitoskuntoutuksessa olleilla simpukoilla. Tulos, joka oli kiitettävästi esillä eri tiedotusvälineissä, antaa toivoa menetetyiksi luultujen raakkukantojen säilymisestä tuleville sukupolville.

Kun tutkija viestittää työstään ja tutkimustuloksistaan, täyttää hän myös osaltaan sitä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vaatimusta, joka yliopisto- ja tutkimussektorille on asetettu.

Tutkimustuloksista viestittäminen lisää avoimuutta, tukee demokratiaa ja voi vaikuttaa ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeisiin prosesseihin, kuten lajien, elinympäristöjen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

Tutkimustuloksista viestittäminen on tärkeää myös, jotta tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa tietoa arvostettaisiin niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin yksittäisten ihmisten valinnoissa.

Kirjoittaja on bio- ja ympäristötieteen professori Jyväskylän yliopistossa.

Hänet palkittiin tieteellisen tiedon julkistamispalkinnolla yliopiston vuosijuhlassa keskiviikkona.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .