Joku roti rutiinien rikkomiseen

Kaikella on rytminsä. Valon ja pimeyden vaihtelu säätelee luonnon kiertokulkua. Yhteiskunta pyörii taloudellisen tuottavuuden rytmiä noudattaen. Kesä- ja talviaikaan siirtyminen sekoittaa ihmisten sisäistä rytmiä, joka on noin 24 tuntia.

Kun olin leipomotyössä, vuorokausirytmi vaihteli puolenyön ja aamukuuden välillä. Alakoululaisena tuntui, että päivä lähti vasta sitten käyntiin, kun koulupäivä päättyi.

Voisi kuvitella, että nukkumisaika on venynyt sitä mukaa, kun vuosirenkaat ovat lisääntyneet. Minulle on käynyt päinvastoin, aikuisena uni etsiytyy silmään jo iltakymmenen jälkeen.

Säännöllisen nukkumisrytmini rikkoo yöllä vain äänekäs kuorsaus. Makean unen keskeyttää häiritsevästi toisen suusta omalle tyynylle valunut kuola. Aamulla alitajuntaan tunkeutuu pirullinen, pirisevä ääni, joka pakottaa nousemaan. Torkun orja vain huijaa itseään.

Aamun ensimmäiset liikkeet ovat pieniä, nykyttäviä toistoja. Kaksi minuuttia, liikaa voimaa välttäen, ja hampaat ovat puhtaat. Toiston tuntua aamuun tuo kahvinkeitin, joka ääntelee lähes minuutilleen samat korinat joka aamu.

Välillä tuntuu, että aamutoimintojen käynnistämiseksi ei tarvita edes tahdonvoimaa, koska ne hoituvat niin automaattisesti, ajattelematta, rutiinilla.

Viime viikkoina aamut ovat noudattaneet samaa, tuttua kaavaa: kunnollinen kerrospukeutuminen ja ninjan näköisenä ulkomaailmaan. Ulkona pakkanen silti onnistuu nipistämään poskesta.

Työmatka kuljettaa usean sillan yli. Viimeisellä ylityksellä vastaan tulee tuttu hahmo, joka on varustautunut kunnon karvalakilla. Kävelykeppiin tukeutuvan, hiukan ontuvaan rytmiin kävelevän papan olen tavannut viimeisen kuukauden aikana lähes joka aamu.

Tunnistan papan jo kaukaa, ja kun ohitamme toisemme, näyttää ensin siltä, että hän nostaa käden tervehtiäkseen. Käsi ohjautuu kuitenkin korjaamaan lakin asentoa.

Aamun ensimmäiset tunnit täyttyvät säännön mukaisilla tapahtumilla, joten voidaanko esimerkiksi kahden sillalla kohtaavan ihmisen kohdalla rytmin sijaan puhua jo rutiinista?

Eräs pakkasaamu toiminnan totuttu kulku häiriintyy. Karvalakkista pappaa ei näy.

Työpaikalla rytmin ja rutiinien rikkominen jatkuu. Keskeneräisen haastattelun loppuun kirjoittamisen sijaan syntyy tämä kolumni.

Jatkan samalla linjalla: seuraavana aamuna torkutan toistuvasti ja pesen hampaat vasta aamiaisen jälkeen. Kun ylitän seuraavan kerran siltaa, nostan lapasen pystyyn pappaa varten. Hän tulee vastaan ja nyökkää hyväksyvästi.

Olen sanomaisillani, että minä en pure, sen tekee pakkanen. Ehdin kuitenkin nielaista lauseen ennen kuin se tulee kielen päälle. Joku roti rutiinien rikkomisellakin on.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja ja vapaa toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.