Jotta jokaisen voisi huomata

Koulujen työrauhasta on käyty vilkasta keskustelua. Toimittaja Anna Perho tiivisti blogikirjoituksessaan ongelman: ”Koulujen työskentelyilmapiiri on päästetty tilaan, jollaista aikuiset – opettajia lukuun ottamatta – eivät ikipäivänä hyväksyisi omalla työpaikallaan.” (Yle 10.4.)

Kuten Perhokin kirjoittaa, tilanteesta kärsivät erityisesti oppilaat. Siis lapset ja nuoret.

Opettajien on kyettävä toimimaan esimerkkinä levottomissakin tilanteissa. Helsinkiläisopettaja menetti malttinsa – ja sai potkut. Ratkaisusta ollaan keskusteluissa monta mieltä, mutta miksi koulujen tilanteeseen ei ole puututtu aiemmin ennen kaikkea lasten takia?

Puututaanko tilanteeseen vieläkään?

Kysymykseen kietoutuvat taustalla myös perusopetuslaki ja opetusryhmien koot. Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksola otti vastikään pääkirjoituksessa kantaa ryhmien maksimikokoihin.

Hänen mukaansa perusopetuslain uudistus meni päin Prinkkalaa: ryhmäkoot ovat kasvaneet, vaikka erityistä tukea vaativat oppilaat on sijoitettu yleisopetuksen ryhmiin.

Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) kysely vahvistaa sen, mitä opettajakentältä on kuultu. Lähes 30 oppilaan luokalla voi joka kolmannella olla henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Käytännössä opettaminen sirpaloituu ja yksilöllisen ohjauksen tarve kasvaa, mutta ryhmäkoko ei pienene.

Näin voi käydä, sillä laki rajoittaa ryhmäkokoja vain, jos oppilaalla on yksitoistavuotinen oppivelvollisuus. Käytännössä sellainen on vain harvalla, vaikka tarvetta olisi. HOJKS:t sen sijaan eivät rajaa luokkakokoa. Miksi ihmeessä eivät?

Erityistä tukea tarvitsevien lasten sijoittaminen yleisopetukseen voi parhaimmillaan olla loistava ratkaisu – mutta vain, mikäli luokkakoko on sopiva ja opetuksen resurssit ovat riittävät.

Mikä sitten on käytännössä sopiva ryhmäkoko? Opettajien ammattilehden kanta on, että 1–2-luokilla oppilaita saisi olla enintään 18, myöhemmin 20.

Eräs opettaja perustelee määrää käytännöllä. Hänen mukaansa opettajan on voitava jokaisen päivän aikana kysyä oppilaalta henkilökohtaisesti jotakin. Esimerkiksi sitä, tarvitseeko tämä tehtävissään apua.

Opettajan mukaan 20 oppilaan ryhmässä tämä onnistuu, 23 oppilaan luokassa vielä joten kuten, mutta 26 on jo liikaa.

Henkilökohtainen huomio on oppilaille tärkeää myös siksi, että ryhmässä kilteimmät ja hiljaisimmat saattavat jäädä vähimmälle. Jokaisen huomioiminen voi ehkäistä ongelmia ja luoda tunnetta välittämisestä – isoja asioita kohtuullisilla kustannuksilla.

Perhon mukaan ”liikutuksen nyyhkäisyjä juhlapuheissa herättävät yhteisöllisyysideaalit eivät voi toteutua ryhmässä, jossa muiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta jatkuvasti rikkovien yksilöiden toimintaan ei saa puuttua”.

Se on totta. Siksi myös luokkakokoja olisi rajattava selkeästi lailla.

Kuntien rahat ovat niin tiukalla, että ellei lakia ole, vedetään opetusresurssien vyötä vain entistä kireämmälle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.