Joukkorahoitus on liian usein horjuva viritys

Hellelukemiin kuumentunut suhdanne on pelastanut kotimaan sijoitusmarkkinat uusien listayritysten sukupuutolta. Nyt myös keskivertoyritykset houkuttelevat rahaa optimismin huipentuessa ja riskitietoisuuden väistyessä. Leijonanosa viime aikojen listapyrkyreistä on ylittänyt riman ja saanut kerättyä haluamansa varat.

Samaan aikaan pörssin ulkopuolella viriää uusien rahoitusmuotojen villityksiä. Joukkorahoitus on yksi yritysten työkalupakissa olevista uudehkoista rahoituskanavista. Yksinkertaistaen joukkorahoitus on varojen keräämistä suurelta yleisöltä tiettyyn kohteeseen. Tyypillisiin osakeanteihin verrattuna joukkorahoituksen uutuus on siinä, että prosessi on digitalisoitu ja varainkeruu tapahtuu internetsivustoilla palvelualustojen kautta. Lisäksi palvelua joukkorahoituksen hankkimiseksi tarjotaan startupeille ja muille pienille yrityksille.

Esimerkiksi yltiökaupallisuutta karsastavien – joku sanoisi maailmanparantajien – suosima radio turvautui joukkorahoitukseen. Viestinnässä kerrottiin ”poikkeuksellisesta yhteisöllisyyden voimasta”. Eikä siinä mitään, kyllähän kommuunissa hyvä tunnelma aina vaurastumisen voittaa. Lisäksi kerrottiin, että kaupallisessa radiossa ”realistista on pyrkiä nollatulokseen”. Vain osinkoja varten radiomogulin ei siis tarvitse tiliä avata.

Taannoin myös jalkapallojoukkue toteutti joukkorahoitusannin. Markkinoinnissa kerrottiin rahoitusmallin pohjautuvan ”emotionaaliseen tunnelataukseen” ja arvonmäärityksen ”pitkälti pehmeiden arvojen varaan”.

Rahoitusta saa tietenkin kerätä, mutta anteihin osallistuvien tulee ymmärtää kohteen erityispiirteet. Rahan takomisen rinnalla tai jopa sen sijaan yritys saattaa tarjota ”sijoittajalle” statusta tai mahdollisuuden tukea arvoja. Joukkorahoitusriskejä löytyy sijoittajansuojasta ja äänioi­keudesta lähtien mahdollisuuteen myydä osake tarpeen tullen eteenpäin. Vähimmillään pitäisi tiedostaa annin mahdollinen kannatusluonne.

Kaikkiaan joukkorahoitus on yksi oire finanssialan 2010-luvun sääntelytsunamin aiheut­tamasta pankkien haluttomuudesta lainoittaa riskipitoisia hankkeita. Pankit hoitavat mieluummin asiakkaidensa säästöjä ja sijoituksia kuin ottavat riskiä pankin omilla varoilla eli lainaa myöntämällä.

Konsensusnäkemys tuntuu olevan se, etteivät pankit ota tarpeeksi riskiä yritysrahoituksessa. Optimistisena osaratkaisuna peräti valtiovarainministeriön raportissa joukkorahoituskyselystä nähdään, että joukkorahoitus mahdollistaa yksityishenkilöiden talletusvarojen tehokkaamman hyödyntämisen.

Tästä herää kysymyksiä: Miksi tavallisen tallettajan kannattaisi rahoittaa hanketta, jota tallettajan pankki ei lainoita? Voiko naapurin Pekalla tai Pirjolla olla pankkia parempi kyky arvioida liikeidean kaupallista arvoa?

Lienee kiistatonta, että rahoituksen saanti on vaikeutunut. Uusien työpaikkojen luomisen jatkuminen edellyttää, että haasteeseen tartutaan. Silti ratkaisua olisi järkevintä etsiä kanavista, joissa on kykyä analysoida yritystoiminnan eväitä. Kansalla tällaista kompetenssia keskimäärin tuskin on.

Todellisuudessa hyvistä ideoista on enemmän pulaa kuin rahasta. Liekö yrityksellä riittävästi osaamista, jos se ei menesty ammattimaistensijoittajien kosimisessa?

Kirjoittaja on Nordnetinosake­strategi ja sijoituskirjailija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .