Joukkuelajien nuorisotoiminnassa on muutoksen paikka

Huippuvalmentajat ovat huolissaan Suomen tulevasta menestyksestä suurimmissa palloilulajeissa. Jalkapallossa ja jääkiekossa tulevaisuuden näkymiä on tähän saakka pidetty kohtuullisina, koska valtalajit imevät mukaansa yhä enemmän nuorten suuria massoja.

Harrastajamäärien kasvamisesta huolimatta sinivalkoiset nuorisomaajoukkueet ovat notkahtaneet tasapäisyyden kuoppaan. Jari Litmasen, Teemu Selänteen ja Saku Koivun kaltaisia lahjakkuuksia ei luonnollisesti synny koko maailmaan monta vuosikymmenessä, mutta yksilöllisen taidon katoamisesta kannattaa olla aidosti huolissaan.

Monet kriitikot syyttävät uhkakuvista palloilulajeihin voimakkaasti lanseerattua Kaikki pelaa

-järjestelmää. Olen sitä mieltä, että syyttävä sormi näyttää väärään osoitteeseen.

Itse asiassa Kaikki pelaa -järjestelmä on kasvattanut voimakkaasti palloilulajien harrastajamääriä. Eikä systeemi kiellä laadukasta harjoittelua tai haasteiden etsimistä lahjakkaimmille pelaajille vanhempien ikäluokkien otteluista.

Vahvimmin nuorisourheilun markkinoita hallitsevien palloilulajien pitäisi olla huolissaan nuorten pelaajien monipuolisuudesta ja henkilökohtaisesta harjoittelusta.

Ja nimen omaan näiden seikkojen puuttumisesta.

Jalkapalloilijasta ei tule hyvää jalkapalloilijaa pelkästään yhteen lajiin keskittymällä. Sama koskee tietysti muitakin lajeja.

Palloilijoille etenkin kehonhallintaa kehittävät - esimerkiksi voimistelu ja yleisurheilu - olisivat korvaamattoman arvokasta pääomaa omassa lajissaan. Samoin tietysti peruskestävyyttä ja hapenottoa kehittävät lajit.

Arvokasta ja oman päälajin osaamista kehittävää oppia palloilijat saavat myös muista palloilulajeista.

Pahiten suurissa lajeissa mennään metsään joukkueharjoitusten määrän jatkuvalla lisäämisellä.

Huippupelaajat eivät opi taitojaan joukkueissa, vaan omalla ajalla tapahtuvassa harjoittelussa, jossa kosketusten määrä pelivälineeseen on monisatakertainen joukkueen yhteisiin tilaisuuksiin verrattuna.

Nuorimmissa ikäluokissa joukkueharjoittelun päämääränä on antaa lapsille suuntaviivoja ja oppia oikeisiin suorituksiin. Toistot lapset saavat lähikentillä tai pienpeleissä kaveriporukassa.

Neljällä viikottaisella joukkueharjoituksella junioreiden harjoitusmäärä saadaan väkisin puristettuna kuuteen tuntiin. Se vaikeuttaa lapsien mahdollisuutta monipuoliseen harrastamiseen ja sama asia hoituu omatoimisessa harrastamisessa päivässä-parissa.

Harjoituksiin tehtävät matkat syövät myös aikaa omatoimiselta harjoittelulta. Pienimmissä junioreissa joukkueharjoittelun ideana pitäisi olla uusien asioiden opettaminen ja oikeiden suoritusten näyttäminen lapsille.

Nämä osaavat kyllä jalostaa valmentajan opettamia taitoja omalla ajallaan - ja pystyvät kaiken lisäksi käyttämään oppimisprosessiin enemmän aikaa.

Valmentajien pitäisi antaa lapsille taitoa kehittäviä kotitehtäviä, joiden oppimista kontrolloitaisiin seuraavissa harjoituksissa.

Yksilölliset erityistaidot opitaan ihan varmasti muualla kuin ohjatuissa harjoituksissa.

kari.haavisto@ karjalainen.fi Kirjoittaja on Karjalaisen urheilu-uutisten tuottaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.