Juhlavuonna suru puserossa

Jyväskylän Kirin piti juhlistaa 80-vuotista taivaltaan superpesiksen pudotuspelipaikalla, juhlaottelun 5000 katsojalla ja jokaisen runkosarjaottelun 1500 katsojan keskiarvolla. Kaikissa näissä tavoitteissa Kiri teki mahalaskun.

Kiri ei pelaa tällä kaudella kahdeksan parhaan pudotuspeleissä, vaan karsii sarjapaikastaan. Toivottavasti Ulvilan Pesä-Veikot kaatuu tänään Ulvilassa ja vielä kolmannen kerran lauantaina Hippoksella, että sarjapaikka säilyisi suoraan ensimmäisessä vaiheessa. Se olisi laiha ja ainoa lohtu juhlavuotta viettävälle seuralle.

Kirin piti pelata 80-vuotisjuhlaottelu sunnuntaina 13. kesäkuuta Kiteetä vastaan. "Hippoksella on silloin 5000 katsojaa", uhosi Kirin pelinjohtaja Jukka Karttunen ennen kauden alkua. Kiriläisiltä oli jäänyt huomaamatta, että samaan aikaan pelataan jalkapallon MM-kisoja. Niinpä juhlaottelu siirrettiin pelattavaksi 25. heinäkuuta. Kirin ja Tahkon väliseen juhlaotteluun saapui 1655 katsojaa.

Kiriläiset huomasivat jo toukokuussa, että katsojia käy joukkueen kotiotteluissa liian vähän. Kiri oli asettanut kotiotteluiden yleisötavoitteeksi 1500 silmäparia/ottelu. Kun alkukesän otteluissa oli keskimäärin vain 500 katsojaa, päätti Kiri laskea lipun hinnan 12 eurosta 10 euroon. Kahteen seuraavaan otteluun saapui 685 ja 765 ihmistä.

Kesäkuun 17. päivänä Kiri-Ulvila-otteluun pääsi ilmaiseksi. Hippokselle tuli 1248 katsojaa, kun Kiri oli odottanut paikalle 2500 ihmistä.

Kirin katsojakeskiarvo supersarjan runkosarjassa oli tänä vuonna 817 katsojaa. Kun Kiri pelasi viime kesänä Ykkössarjassa, kiinnostivat ottelut 491 katsojaa. Vain runsaan 300 katsojan lisäys on ollut kiriläisille valtava pettymys.

KATSOJIEN VÄHYYTTÄ on Kirin toimistolla ruodittu niin peiliin katsomalla kuin palavereissa istumalla. Katsojakadosta ei voi syyttää kelejä, koska kesä on ollut lämmin ja poutainen. Parempi menestyminen olisi ehkä tuonut enemmän väkeä katsomoon, mutta toisaalta Kiri pelasi juuri niin hyvin kuin ennakkoon ounasteltiin. Supersarjan pelinjohtajat arvelivat ennen kauden alkua Kirin sijoittuvan runkosarjassa kymmenenneksi. Yhdeksäs sija ei tullut yleisölle yllätyksenä.

Supersarjan runkosarjan katsojakeskiarvo oli tänä vuonna 1631 eli 200 vähemmän kuin viime kesänä. Eniten katsojia oli Oulussa (2411), toiseksi eniten Vimpelissä (2334) ja kolmanneksi eniten Kouvolassa (2176). Kirin tavoin alle tuhannen katsojan jäi Ulvila (875).

Kiri ei kiinnosta, ellei Jyväskylään saada mitaleista kamppailevaa joukkuetta. Uusi pesäpallostadion auttaisi, mutta ei tee autuaaksi. Koreat puitteet kumisevat tyhjyyttä, jos joukkue ei menesty tai laji ei kiinnosta.

Jyväskylässä katsojia kiinnostaa nyt jalkapallo ja jääkiekko. JJK:n otteluissa on Vaajakosken evakkoretkestä huolimatta käynyt keskimäärin 2740 katsojaa. JYPin harjoitusottelu houkutteli Hippokselle viime perjantaina 1500 henkeä, vaikka ulkona oli 25 astetta lämmintä ja mitä ihanin kesäilta. Kiri ei saanut 1500 katsojaa, vaikka tarjosi ilmaisen ottelun.

MIESTEN PESÄPALLO on Jyväskylässä sellaisessa kurimuksessa, että sääliksi käy. Lajilla ei ole buumia, nostetta, eikä gloriaa. Hengestä, perinteistä, jaloudesta ja arvoista ei ole apua silloin, kun markkinat määräävät.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimituksen esimies