Junalla perille asti

Kun olin 9-vuotias, matkustin yksin junalla Jyväskylästä Helsinkiin tätini luo. Äitini löi kouraan Amerikanpastilli-pussin ja Hevoshullun ja sanoi läheiselle naiselle, että katsoo vähän päältä.

Ei ollut paljon katsomista, siinä minä istua nökötin palttiarallaa neljä tuntia paikallani junassa ja luin lehteäni suklaata mutustellen. Saattoi matkassa olla muutama voileipäkin, tietenkin voipaperiin pakattuna sekä kolmio-Trip-mehu.

Traumoja matkasta ei jäänyt, mutta voin satavarmalla luvata, ettei oma 9-vuotiaani tulevana kesänä matkusta vielä Jyväskylää kauemmas yksin.

Eikä sinnekään junalla, koska henkilöliikennettä ei nykyisin kuljeteta kiskoja myöten naapurikaupunkiin kuin ilimojen eellä. Toisin sanoen vain silloin, kun Keitele-Museon Lättähatut ajeluttavat porukoita.

Lättähatuilla matkusteluun opin jo 9-vuotiasta nuorempana. Kyytiin hypättiin Äänekoskelta ja pois Suolahdessa. Joskus äidin kanssa mentiin Jyväskylään saakka.

Maisema näytti ihan erilaiselta junasta katsottuna kuin maanteitä ajellessa. En usko, että talvea tai ainakaan pakkasta oli silloin lainkaan. Olivat vaan lainehtivat pellot, metsää ja palanen järveä siellä täällä.

Kun juna seisautti Suolahdessa, pujahtelimme tavaravaunujen alta ja välistä ratapihan poikki kohti Nakertajan mummolaa.

Sen ratapihan kreosootin tuoksun muistan aina, samoin kuin mahassa myllänneen jännityksen. Mitä jos juna lähteekin liikkeelle juuri silloin, kun olen vaunun alla? No, ei lähtenyt.

Niillä lukuisilla Lättähattujen aikaan tehdyillä mummolareissuilla leikattiin aina meetvurstia pitkästä tangosta ja aika usein hilipastiin tekemään karkkikauppaa läheisen omakotitalon pikkukioskiin.

Aika tekee useimmista muistoista kauniimpia kuin ne silloin elettynä olivat, mutta yhä vaan junamatkailu tuottaa hyvää mieltä. Junailu kun on mukava matkustusmuoto.

Siitä on tullut kuitenkin ainakin omalla kohdallani entistä harvinaisempaa, sillä Äänekoskelta lähtiessä on aina ensin mentävä linkillä tai henkilöautolla asemalle, eikä sekään ihan ilmaista ole.

Ääneseudun Kehitys Oy:ssä toivotaan, että kun henkilöliikenne vapautuu tulevaisuudessa kilpailulle ja rata sähköistetään biotuotetehtaan vauhdittamana, Äänekosken ja Jyväskylän välillä alkaisi liikennöidä kiskobussi.

Se olisi monestakin syystä mainio homma.

Äänekoskelta ja Äänekoskelle pendelöidään paljon töihin Suolahdesta, Jyväskylästä ja Laukaasta, jotka olisivat junalla saavutettavissa. Kehitysyhtiön toimitusjohtaja Sari Åkerlundin mukaan kiskobussi voisi toimia myös koulukyytinä.

Kiskoille siirtyminen olisi sikälikin järkevää, että Nelostie on todella tukkoinen ruuhka-aikaan. Sitä sumaa eivät vielä pura valtatien leventäminen Äänekosken kohdalla tai tarpeelliset uudet liittymätkään.

Jos junamatkan hinta olisi kohtuullinen ja aikataulut näpsäkät, voisin helpostikin kuvitella tekeväni ostosmatkat Jyväskylään junalla. Säästyisin parkkipaikan etsimiseltä ja varsinkin parkkimaksuilta, jotka ovat toki pakollisia, mutta ärsyttäviä. Äänekoskella ei nimittäin parkkimaksuja makseta. Että tervetuloa!

Kirjoittaja on aluetoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.