Junamatka muihin maailmoihin

Kohtasin juuri yhden elämäni suurimmista kulttuurielämyksistä. Se osui kohdalleni ihan tavallisessa taajamajunassa, sellaisessa sinisessä, joita toiset puolustavat ja toiset kiroavat. Kun takanani istuva nainen raivosi puhelimeensa, että kaikki siniset junat pitäisi räjäyttää taivaan tuuliin, minulle juuri se juna tarjosi matkan toiseen maailmaan.

KUN SAMAAN junanvaunuun osuu suuri ja metelöivä joukko keski-ikäisiä miehiä, suomalainen on ikävä kyllä oppinut ajattelemaan heistä pahinta. Niin minäkin ensin ajattelin, pidin miehiä humalaisina häiritsijöinä, jotka tulisivat selittämään kaikille junanvaunun naisille ääliömäisiä juttujaan. Mietin jo valmiiksi, millaisella ilmeellä estän ketään heistä istumasta viereeni.

Miehet olivat kuitenkin selvin päin. He puhuivat kieltä, jota en tunnistanut, mikä sai minut suhtautumaan heihin toiveikkaasti. Jos he puhuisivatkin koko matkan jalkapallosta tai naisista, en ainakaan ymmärtäisi siitä sanaakaan.

Rentouduin ja katselin ikkunasta ulos. Hetken kuluttua hätkähdin, kun koko porukka nousi seisomaan vaunun käytävälle. Joku antoi äänen ja yhtäkkiä uskomattoman loistava mieskuoro lauloi italiankielistä mestariteosta. Sinisen vaunun akustiikkakin tuli näin testattua. Hyvin toimi.

Kuoro lauloi laulun toisensa jälkeen. Takanani istuva nainen valitti edelleen puhelimessa; kovaäänisimmänkin laulun takaa kuulin hänen sanansa: "Nyt täällä meluaa joku tuollainen mieskuoro. En minä kuule mitään!" Onneksi hän sen jälkeen joutui lopettamaan puhelun.

SIITÄ ETEENPÄIN matka oli silkkaa nautintoa. Ikkunan takana vilisivät lumiset metsämaisemat, kun kuoro yhtäkkiä lauloi ainakin melkein selvällä suomenkielellä Finlandia-hymnin. Koskettava sävellys osui kolisevaan junamatkaan niin täydellisesti, että suomalaisesta pidättyväisyydestä huolimatta matkustajat alkoivat laulun päätyttyä taputtaa.

Aplodit sulattivat jään, jonka kielimuuri oli aiheuttanut. Vaunussa leijui yhteenkuuluvuuden tunne, toiset tallensivat lauluja videokameralla, toiset yrittivät kehua kuoron lauluja. Laulajat lähtivät kiertämään vaunussa jotakin juomaa tarjoillen. Kukaan ei ymmärtänyt, yrittivätkö he sanoa, että juomassa on alkoholia vai että ei ole. Se ei haitannut.

Laulu jatkui. Juna saapui Jyväskylään aivan liian pian, kesken herkän, hiljaisen kappaleen.

Otin reppuni ja lähdin vaunusta kykenemättä kertomaan miehille, että he olivat kuljettaneet minua matkan aikana tunneskaalan kuopista korkeuksiin, liikuttaneet minut kyyneliin ja saaneet minut jälleen kerran uskomaan hyvin hauraan ja tärkeän totuuden: Suuri taide yhdistää meitä, koska me olemme kaikki syvästi samanlaisia. Meissä kaikissa on paljon hyvää.

Ensimmäinen ihminen, jonka vaunusta lähtiessäni kohtasin, oli humalainen mies, joka sammalsi kirosanoja sepalus auki.

Kirjoittaja on kriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja.