Juuret ovat aina syvällä

Keväällä, Mikko Porvalin tuoreimman kirjan jälkimainingeissa, virisi keskustelu siitä, voiko Petäjävedellä vuonna 1980 syntynyt ja Jyväskylässä asuva kirjailija olla karjalainen. Porvali vastasi kriitikoille (Ksml 9.4.):

Maantieteellisellä syntymäpaikalla voi toki olla suuri merkitys paikallaan kasvaneiden sukujen identiteetille. Muuttoliikkeiden keskellä eläneille synnyinpaikan merkitys on kuitenkin vähäinen, eikä sillä välttämättä ole tekemistä juurten kanssa. Juuret ovat identiteettiä, eivät maantiedettä. (..)

Juuret ovat yhteisöllisyyttä, kulttuuria ja kuulumista johonkin. Sitä vastoin juurettomuus on vakava ongelma, joka osaltaan näkyy yhteiskunnassamme syrjäytymisenä, yksinäisyytenä ja henkisenä pahoinvointina. Välttämättä juuret eivät liity sukuun, mutta juuri karjalaisten parissa sukuside on korostunut – maahan kun ei ole voinut juurtua.

Maantieteen ja identiteetin erottaminen on keskeistä. Se, mistä on kotoisin, ei välttämättä kerro sitä, kuka on.

Väestön liikkuvuuden myötä maantiede kertoo identiteetistä entistä vähemmän. Saamelaiseksi voi syntyä Helsingissäkin, karjalaiseksi Hangossa tai somaliksi Suomessa.

Identiteetti ei ole muuttumaton viestikapula, joka siirtyy sukupolvelta toiselle sellaisenaan. Se muuttuu ajan ja ihmisten mukana. Monet karjalaiset ovat nimenomaan karjalaisia kolmannessakin polvessa, vaikka he asuisivat muualla.

Hauholainen Anneli Ilonen, 82, väittelee tänään Kannaksen evakkojen identiteettityöstä. Hän on vanhin väittelijä Lapin yliopiston historiassa. Erikoista on myös se, että väitöstutkimus kohdistuu Ilosen omaan viiteryhmään.

Kannakselta ja Laatokan Karjalasta lähti evakkoon noin 420 000 ihmistä, osa heistä kahdesti.

Ilonen on itse kotoisin Kivennavalta Kannakselta. Perhe lähti evakkoon kiireellä ohi pyöräilleen upseerin kerrottua venäläisten olevan jo kolmen kilometrin päässä.

Tutkijan mukaan karjalaisia yhdistää se, että evakkomatkan päätepisteestä, uudesta kodista on tullut jonkinlainen korvike-Karjala. Kannakselaiset ovat ylläpitäneet identiteettiään tietoisella kasvattamisella, perinteen vaalimisella ja arvojen ylläpitämisellä.

”Vaikenemisen muuri on alkanut murtua evakkojen jälkeläisten maailmassa, kun he ovat löytäneet juuriaan kotiseutumatkoillaan ja kotiseutukirjojen kautta”, Ilonen sanoo.

Porvalin kirjoitus synnytti jatkokeskustelua Lyhyet-palstalle:

Juurist pitää vihdoin voida puhua (8.4.). Itse 90-luvulla syntynyt, isäni 30-luvulla Karjalassa, siellä on siis minunkin juureni (10.4.).

Sukujuuret eivät ole kahle eivätkä estä sopeutumista muualle, sen karjalaisevakot ovat osoittaneet. Samalla oma erityisyys voi ja saa säilyä.

Olen keskisuomalainen, mutta juuriltani hämäläinen (12.4.).

Yksi Keski-Suomen vahvuuksista on se, että meitä on monenlaisia. Keski-Suomea on pidetty jonkinlaisena heimojen sulatusuunina.

Se ei ole juurien puutetta, vaan vapautta olla oma itsensä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.