Kännykkä, rakastettuni

Hankin ensimmäisen matkapuhelimeni, Nokia 2110:n, vuonna 1995. Tuolloin vasta rakentumassa oleva digitaalinen GSM-verkko (jota 2110 käytti) toimi lähinnä isoissa kaupungeissa ja taajamissa. Böndellä ja pääväylien ulkopuolisella tieverkolla pärjäsi paremmin analogisella NMT 900 -puhelimella.

2110 oli siitä huolimatta todella viileä kapistus, mitä nyt puheluiden hinnat olivat tähtitieteellisiä. Ja tokihan siinä oli kummallinen vika, joka sai vehkeen sammumaan itsestään enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Outoa kyllä, kaikilla muillakin saman mallin omistavilla tutuilla oli sama ominaisuus riesanaan.

 

Nokia jyräsi 1990-luvulla ruotsalaisen kilpailijansa Erikssonin paremmalla muotoilullaan. Nokialaiset olivat sulavamman näköisiä ja isommalla näytöllä varustettuja. Puhelimen valintaa ei tarvinnut tehdä pelkästään sinivalkoisten silmälasien läpi tiiraamalla. Nokia teki markkinoiden parhaimmat luurit.

Kännykkäni on noista ajoista saakka ollut aina samanmerkkinen. Paitsi että muutama kuukausi sitten lopetin lopulta isänmaallisuuden luuriostoksilla. Vaihdoin Google-hakuyhtiön kehittämään, Android-käyttöjärjestelmää pyörittävään HTC:hen. Käyttömukavuudessa, laitteen ominaisuuksissa, tehossa ja saatavilla olevan ohjelmistovalikoiman laajuudessa tapahtunut harppaus on niin suuri, etten usko enää ikinä palaavani kotimaisen pariin.

Nokian nykyiseen romahdukseen on nimittäin aivan selvä syy. Kilpailijat ajoivat ohi niin että suhahti. Kaikkien omistamieni sekä muuten vain koeajamieni nokialaisten Symbian-pohjaiset käyttöjärjestelmät olivat sekavia, monimutkaisia ja takkuisesti toimivia. Pelkän soittoäänen vaihtaminen tuntui vaativan insinööritason koulutusta.

 

Mobiilihistorian alkuhämärissä kännykällä puhuttiin ja lähetettiin tekstiviestejä. Siellä missä huvitti. Jo se oli huikaisevaa. ”Et ikinä arvaa mistä soitan”, lienee muutama miljoonaa puhelua aikanaan alkanut.

Sitten luureihin luikerteli matopeli, josta alkoi tekninen vallankumous. Nykyinen puhelimeni on taskutietokone, josta löytyy muun muassa nettiselain, gps-paikannin, kamera, videokamera, kitaran viritysmittari, pelejä, taskulamppu, rumpukone, sykemittari, radio ja mp3-musiikkisoitin. Niin, ja voi sillä toki soittaa puheluitakin.

Matkapuhelin on salakavalasti kehittynyt mukana kulkevaksi viihdekeskukseksi, jota ilman moderni ihminen ei yksinkertaisesti enää pärjää.

Miten sitä pärjäisi luppohetkinä, kuten huussissa tai linja-autossa, ilman mobiilia ajantappajaa? Siinähän pitäisi käyttää sitä, mikä se nyt taas olikaan, niin, mielikuvitusta. Hui kamala sentään!