Kärsivällisyyttä tarvitaan vielä monia vuosia

Minulle salibandyn MM-tapahtuma on aina ollut ongelmatapaus. Jotenkin minun on ollut aina mahdotonta syttyä siihen.

Ei pidä ymmärtää väärin. Minusta salibandy on hieno laji, läpsyttelen reikäpalloa usein itsekin, kotimainen liiga on erittäin kiinnostava ja esimerkiksi Happeen peleissä saatan jopa innostua taitavan suorituksen nähtyäni kolmeen arvokkaaseen taputukseen.

Mutta MM-turnaus. Ei syty, ei pala, eivät läpsähdä kädet. Välierät ja erityisesti finaali kiinnostavat, mutta sitä edeltävät pelit ovat enemmän tai vähemmän verryttelyä. Latviassakin neljä suurta marssi välierävaiheeseen melko vähäisin hikipisaroin.

Ja näin se ei vain yksinkertaisesti saisi maailmanmestaruuskilpailuissa mennä. Ei missään lajissa.

Se, että konservatiivinen toimittaja ei innostu MM-tapahtumasta, ei ole salibandylle minkäänlainen ongelma. Mutta uskoakseni lajin kehno kansainvälinen levinneisyys häiritsee muitakin. Lajiväen haaveilu olympiastatuksesta ei välttämättä tunnu kovinkaan ajankohtaiselta, jos välieräjoukkueet osaa jokainen lajia vähänkään seurannut nimetä jo etukäteen.

Ongelma on ilmeinen, mutta ongelman ratkaiseminen on vaikeaa. Salibandy on helppo laji aloittaa, se olisi yksinkertaisena pelinä erinomainen koululiikuntamuoto maailman joka kolkassa ja laji on suhteellisen halpa. Periaatteessa salibandy voi siis levitä laajalle, aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi olosuhteista riippuvaiset jääpallo ja jääkiekko. Silti lajin kehitys valtamaiden ulkopuolella on ollut vuosikaudet hidasta, ja lisäksi neljä suurta kaahaavat kovaa eteenpäin joka hetki. Näin etumatka kisoista toiseen pysyy lähes samana.

Kaipa kyse on vain ajasta. Salibandy on edelleen todella nuori laji, ja muiden lajien kehityshistoriasta voidaan päätellä, että asiat eivät urheilussa tapahdu nopeasti. Jopa kuningas jalkapallossa oli historian alkuhämärissä tilanne, että Englannissa kuviteltiin, että maajoukkue voi hävitä vain Skotlannille, jos sillekään. Sittemmin käsitys lienee muuttunut. Erittäin globaalissa koripallossa puolestaan USA on yhä valovuoden etumatkalla muihin maihin nähden.

Aikaa ja kärsivällisyyttä. Niitä salibandyväki tarvitsee.

Tämän vuoden MM-kisat tuotiin Latviaan, jotta laji-innostus leviäisi myös neljän suuren maan ulkopuolelle. Riiassa näyttää, että kaunis ajatus on toteutunut huonosti. Kisat näkyvät katukuvassa vähän, jos ollenkaan.

Kuvaavaa on sekin, että lauantaina jäin tekemään töitä hotellille, ja ajattelin katsovani Ruotsin ja Sveitsin välieräpelin töiden ohessa televisiosta.

Sekin saattoi olla kaunis ajatus. Ainakaan se ei toteutunut. Latvian televisio ei kotikisojen välierää minun hotellihuoneessa suorana näyttänyt. Ampumahiihtoa Sloveniasta sen sijaan töllötin näytti.

Ja se muuten sopi minulle erittäin mainiosti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.