Köyhällä ei ole varaa olla hoikka

Suomen suosituin kamppailulaji ei ole sudoku vaan painonhillintä. Me Suomen sadattuhannet painonhillitsijät emme pyri laihduttamaan vaan lihomaan mahdollisimman hitaasti.

Ikäpainon kertyminen on vääjäämätöntä, mutta kymmenen askeleen ohjelmassaan painonhillitsijät yrittävät mahtua housuihinsa olympiadi kerrallaan.

Painonhillitsijöille puoliaktiiviliikunta on maamiina, sillä urheilusta tulee aivan kaamea nälkä. Markettien pakastepitsahyllyjen edessä näkeekin illan harrastevuorojen jälkeen Pavlovin koiralaumoja, jotka haluaisivat perhepitsansa päälle meetvurstivuoren ja vaahtokarkkikasan. Sopiva palautusjuoma olisi laardi.

Nälän tunteen hallinnasta on tullut elämämme suurin valinta, jonka kanssa kamppailevat niin liikalihavat, normaalipainoiset kuin fitnessluurangotkin.

Käänteistä nälänhätäämme selittää muutaman sukupolven takainen oikea nälänhätä. 1860-luvun nälkävuosina 150 000 suomalaista menehtyi nälkään ja tauteihin.

Geenimme muistelevat yhä saunailloissaan itku kurkussa, miten he J. V. Snellmanin senaattorikaudella järsivät kuolintuskiinsa männyn jälsiä. Parin perjantaikaljan jälkeen liikuttuneet geenimme soittavat kotisohvillemme ja kehottavat syömään itsemme tainnoksiin.

”Ei enää koskaan nälkää”, he vannottavat meitä kesken Kauhukeittiön.

Elintapojemme kauko-ohjain televisio siirtyi sosiaalipornon jälkeen ruokaperversioihin. Esileikiksi mässätään miehissä marsu ja heti perään nöyryytetään pullukkaa vaimoa.

Paavin paikan ottaneet tv-kokit uhkailevat pihvinkäräyttäjää inkvisitiolla ja heittävät hyvää ruokaa roskiin. Toivottavasti Gordon Ramsay ei näy Biafrassa.

Tasa-arvoon vannovassa yhteiskunnassamme ruoka on suurin erottava tekijä. Elintason noususta huolimatta ruuan­ suhteen köyhällä ei ole Suomessa edelleenkään varaa olla köyhä.

Kunnon ruoka on hillittömän kallista.

Senttien ynnääjän ei tee mieli luomuavokadoa ja vähärasvaista vasikanleikettä, kun kuusi mikrohampurilaista saa eurolla. Talvisen tomaattikilon hinnalla saa 16 lihapiirakkaa, toista kiloa lakua tai kahdeksan litraa limpsaa.

Yhtä sanomalehden leipäjonokuvaa vastaa kymmenen facebookkaavaa kokoomusnuorta, jotka hämmästelevät, miten köyhä voi olla lihava. Katsopas tästä kuva höyrytetystä karpistani ja rasvanpoltto-ohjaajastani.

Iso maha oli vuosimiljoonia menestyksen merkki. Lapsuudessani kiristävässä puvussa kulkevia pömppömahoja pidettiin ministereinä, pankin- tai toimitusjohtajina.

Vielä vuonna 1994 isomahainen mies valittiin maamme presidentiksi, mutta ajat julmistuivat nopeasti. Martti Ahtisaaresta tehtiin kävelevä vitsi, ja hänen kautensa tyssäsi yhteen.

2000-luvulla ylipainosta tuli kansantaloudellisen syyllistämisen muoto. Raha tottelee kuria. Björn Wahlroos lyö itseään näpeille, jos se yrittää ottaa keksin. Wahlroosia ei houkutellut Ruotsiin elintasopakolaiseksi leveämpi leipä vaan orgastinen ilo perintöveron kiertämisestä.

Rahan- ja suklaanhimo sijaitsevat aivoissa lähekkäin. Kytkennöistä riippuen saamme tyydytyksemme Marabousta tai pankkitilin saldon tuijottelusta.

Kirjoittaja on vapaa tutkija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.