Kadonneeseen paratiisiin haluaa uskoa

Kiehtovaa, että ihmiset etsivät asioita, joiden olemassaolosta eivät ole lainkaan varmoja.

Huumaantuneena klikkailin Google Maps -karttaohjelmaa kuukausi sitten kuultuani, että siellä näkyy kadonnut kaupunki, Atlantis. Sitä ihan pettyi, kun Google väitti satelliittikuvassa näkyvää sotkua dataa keränneiden laivojen reittijäljiksi. Älkääs nyt, Google-miehet, se voisi olla Atlantis! Vuonna 2004 myös BBC uutisoi satelliittikuvissa näkyneen Atlantis-kuvauksiin sopivia rakenteita.

Filosofi Platon kuvasi Kritias-dialogissaan Atlantista tarunomaiseksi onnen maaksi, joka upposi tulvassa. Luonnonvaroiltaan Atlantis oli paratiisin kaltainen, ja sen hyveelliset asukkaat elivät rauhassa ja nauttivat yltäkylläisyydestä. Ihanaa ja kivaa, ihan niin kuin saduissa.

Yltäkylläisyyksien maahan meren pohjassa on kiva uskoa. Näinä aikoina onnen maat, vajonneetkin, saavat mielikuvituksen juoksemaan. Näin jo unta siitä, että sukelsin valtamereen löytääkseni kaupungin. Siellä kaikki rahahuoletkin ratkeaisivat.

Platonin kuvausten mukainen Atlantis ei olisi mahdollinen, mutta tarina on kyllä hyvä. Keksiköhän ukko sen saadakseen tulevat sukupolvet hurahtamaan ja hämilleen? Myhäillen hän kirjoitteli dialogejaan pohtien, että kyllä ne vielä raapivat joskus päätään, hähää.

VIIME TORSTAINA Verkkouutisissa kerrottiin saksalaisen Bonnin kaupungin yliopiston tutkijoiden yrittäneen selvittää egyptiläisen kuningatar Hatshepsutin parfyymin koostumusta. Tutkimuskohteena on lähes 3 500 vuoden ikäinen parfyymipullo, joka voisi paljastaa tietoja egyptiläisten rakastamista tuoksuista.

Tuoksua kuvattiin jumalaiseksi. Tuoksut olivatkin yksi tuon ajan tapa osoittaa vaurautta ja yhteiskunnallista asemaa.

Niin se mennyt aina palaa. Ihmismieli vaeltaa näköjään mielellään alueilla, joista ei tiedä.

Nykyaika on tukossa kaikkea. Jumalainen tuoksu ja tarujen kaupunki ovat sitä hyvää vanhaa, mutta meille uutta ja kutsuvan epätodellista. Tukkoiseen nykyaikaan tuodaan, tarvitaan kadotettua, satuja.

KRISTINUSKON mytologian kuuluisin kippo, pyhä Graal, on kiehtonut myös kautta aikain. Sitä on tutkittu, hutkittu ja etsitty suurennuslasien kanssa.

Jo löydettyjä, historiallisia maljoja on epäilty usein tuoksi tarunomaiseksi esineeksi, mutta koskaan ei ole tärpännyt. Mielenkiintoista, että esineen vuoksi on uhrattu niin paljon vaivaa ja aikaa. Legenda on saanut niin suuret siivet, ettei niitä voi katkoa, vaikka joku julistaisi tarinan tuulesta temmatuksi.

Uskon, että on asioita, joiden onkin tarkoitus pysyä arvoituksina. Jos meren pohjamudissa lepää kaupunki, emme ehkä mullista nykymaailmaa ratkaisemalla sen salaisuuksia.

Jos Atlantis tai Graalin malja oikeasti löytyisivät, olisi maailmassa vain vähemmän arvoituksia. Ei sen enempää?

MITÄKÖHÄN ne mahtavat kaivella meidän ajastamme tuhansien vuosien kuluttua?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.