Kadotettu paratiisi

Venäläisten kesälomakausi lähestyy loppuaan eikä Venäjän keväänä 2014 Ukrainalta anastamasta Krimin niemimaasta ole tullut turistien paratiisia.

Viime kesänä Krimillä lomailleiden määrä putosi ainakin kahdella miljoonalla aiemmasta kuudesta miljoonasta. Tämä kesä on luultavasti ollut vielä huonompi, sillä Ukrainan uudet lait edellyttävät niemimaalla vierailuun Ukrainan keskushallinnon lupaa sakkojen ja vankeuden uhalla.

Anastuksen jälkeen Krimiltä lähtivät ensimmäisinä kansainväliset yritykset ja ukrainalaiset pankit. Euroopan unionin talouspakotteet kieltävät investoinnit niemimaalle ja tuonnin sieltä. Mustanmeren risteilyalukset eivät pysähdy Krimillä, luottokortit eivät kelpaa ja heikentyvä rupla on ainoa virallinen valuutta.

Lentoja Krimille tulee enää Venäjältä, aiemmin tärkeä junaliikenne on jumissa. Tavallisten venäläisten talousahdinko yltyy, ja luotu mielikuva Ukrainasta ”natsien” hallitsemana sotatantereena hirvittää varakkaampiakin. Kaikki tämä tietää ankeita aikoja krimiläisille, joista yli puolet sai elantonsa turismista.

Venäjän johto painostaa kotimaista matkailuteollisuutta kehittämään Krimin turismia ja valtionyhtiöitä keskittämään työntekijöidensä lomat Krimille. Valtiomediassa Krimiä on mainostettu näkyvästi muun muassa maailman ensimmäisen avaruuslentäjän Juri Gagarinin lomapaikkana. Lisäksi krimiläisiä on lohduteltu muuttamalla sotilaslentokenttiä siviilikäyttöön ja ennen kaikkea valtavalla Kertsin salmen ylittävällä siltaprojektilla. Niemimaan äiti-Venäjään lähivuosina yhdistävä silta olisi sinetti sille, että Krim ei enää koskaan palautuisi osaksi Ukrainaa.

Krim oli päätynyt Ukrainalle neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin ideasta vuonna 1954, jolloin sekä Venäjä että Ukraina olivat neuvostotasavaltoja. Lahjoituksen poliittinen hinta ajankohtaistui vasta maiden itsenäistyttyä.

Suomalaisten on ollut vaikea ymmärtää Krimin anneksaation Venäjällä herättämää innostusta. Siinä on monia kerrostumia.

Mainiossa esseessään Krim kuvitelmien peitossa (Parnasso 7/2010) Ville Ropponen toteaa, että Pietarin ohella Krimin niemimaa on väkevimmin fiktionalisoitu paikka venäläisessä kirjallisuudessa, venäläisen kulttuurieliitin ikioma subtropiikki, joka ei ollut Eurooppaa eikä Aasiaa, ei itää eikä länttä.

Kun outo ja aasialainen Siperia oli venäläisille ”roudan ja raatamisen kielteinen Toinen”, ”lämmön ja laiskuuden Krimistä tuli myönteinen Toinen”, muinaiskreikkalainen Tauria tai Venäjän Tasmania, ”kadotetun tuoreuden tanner”, Ropponen kirjoittaa.

Juuri Krimillä Aleksandr Pushkin oli löytänyt kadonneen runoilijaminänsä, Leo Tolstoi oli karaistunut Sevastopolin piiritystaisteluissa ”itämaisessa sodassa”, Anton Tshehov parannellut tuberkuloosiaan ja Vladimir Nabokov hämmästellyt niemimaan ”orientaalisuutta”.

Krimin kulttuurimaine jatkui neuvostoaikanakin, jolloin Krimin lukuisat kirjailijatalot toimivat myös kirjailijoiden kohtaamisten ja vaihtoehtoisen tuotannon kanavina.

Ropposen esseen suuri ansio on, että se on kirjoitettu aikana, jolloin Krim oli vielä tukevasti osa Ukrainaa. Juuri siksi se on nyt erityisen ajankohtainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.