Kafkamainen kohtaaminen verokarhun luolassa

Tapahtuipa kerran niin, että mies sai työpaikastaan irtisanoutuessaan puolen vuoden palkan niin sanottuna erorahana. Hän soittaa verottajalle, koska haluaa järkevöittää verotustaan kyseistä summaa koskien. Puhelimessa neuvotaan, mitä tietoja hänen pitäisi ottaa paperilla mukaansa verotoimistoon tullessaan.

Tarkkaa tapaamisaikaa verokarhun kanssa ei voinut tietenkään sopia, sen järjestäminen olisi ollut jo aivan liian monimutkaista.

Mies hankkii pyydetyt todistukset, marssii verotoimistoon ja jonottaa 45 minuuttia pääsyä tiskille. Kertoo vuoronsa koitettua vastapäätään istuvalle verovirkailijalle tapauksestaan ja tarpeestaan.

Veroviranomainen kysyy maksettua summaa. Mies antaa paperin. Seuraavaksi kysytään viimeisintä palkkakuittia. Sekin löytyy. Sitten vaaditaan tietoa maksetuista lomakorvauksista. Mies kaivaa uuden todistuksen. Viimeisenä kysytään tulokertymää vuoden alusta. Tästäkin löytyy dokumentti, sillä olihan puhelimessa kerrottu, että juuri nämä tiedot tarvitaan.

Sitten mieheltä kysytään, että missäs sinä olitkaan töissä? Mies kertoo. Virkailija nousee, käy arkistokaapilla ja palaa takaisin.

– Meillä onkin ollut yksi toinenkin tapaus samasta yrityksestä, ja silloin nämä kaikki tiedot saatiin yhdellä paperilla. Hanki sinäkin samanlainen todistus, niin sitten tämä asia etenee.

Mies tyrmistyy.

– Tässä olisivat nämä pyydetyt summat neljällä paperilla, niin että eikö tämä riitä? Olen vielä yliviivaustussilla merkinnyt luvut, jotta ne löytyvät helposti.

– Hanki nyt vaan se samanlainen todistus, tällä ei ole vielä mikään kiire.

– Mitä jos minä kirjoittaisin nämä summat yhdelle paperille, kelpaisiko se?

– Ei ole syytä hermostua, tuo vaan se todistus, näin kohtelemme yhdenmukaisesti teitä.

Mies poistuu verovirastosta ja menee entiselle työpaikalleen hankkimaan uutta paperia.

Seuraavana päivänä hän palaa verokarhun luolaan jonottamaan. Tällä kertaa kohdalle osuva virkailija on eri henkilö kuin ensimmäisellä kerralla. Verotus saadaan ruuvattua kohdalleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Edellä kuvattu ei tapahtunut Neuvostoliitossa tai Franz Kafkan romaanissa, vaan Jyväskylän verotoimistossa tällä viikolla. Verokarhun kynsiin joutui ystäväni.

Tämä se on sitä suomalaista asiakaspalvelua parhaimmillaan. Kyllä se on jämpti niin, että säännöt pitää olla. Ihan sama, kenen keksimät.

Ystäväni kertoi lisäksi anekdoottina tarinan tutustaan, joka oli myös ollut yhteydessä veroneuvontaan. Hän oli tiedustellut, kumpaa verokortin osaa, A:ta vai B:tä hänen kannattaisi käyttää. (A tarkoittaa palkkakauden tulorajaan perustuvaa ennakonpidätystä, B yhden tulorajan ennakonpidätystä.)

Ensimmäinen virkailija neuvoi käyttämään A-vaihtoehtoa. Tämä arvelutti ystäväni kaveria sen verran, että hän kysyi hieman myöhemmin vielä asiaa toisen kerran. Tällä kertaa vastausvuoroon osunut veroasiantuntija kehotti valitsemaan ehdottomasti B:n.

Koska kysyjä oli saanut kaksi erilaista vastausta, päätti hän lopulta ottaa verottajaan yhteyttä vielä kerran ennen verokortin tyypin muuttamista. Kolmas vastaaja neuvoi sekavin sanankääntein käyttämään A- ja B-korttien välimallia.

Olemme hyvissä käsissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.