Kaikki automaatit ovat hankalia

Nuoret jyväskyläläiset Ella Suhonen, 15, ja Matias Koivuniemi, 17, ovat huolissaan siitä, ovatko ihmiset alkaneet käyttäytyä tosielämässä samalla tavoin kuin netissä eli kylmästi ja anonyymisti. Nuoret kertoivat ajatuksistaan tiistain 12.4. Keskisuomalaisessa suomalaisten huolenaiheita koskevan gallup-jutun yhteydessä.

Nuorten huoli tunnekylmyyden ja oman navan korostumisesta ei tunnu aiheettomalta. Tuore esimerkki saatiin, kun pankkiautomaattien Otto-pisteissä ollut Plan Säätiön Koska olen tyttö -lahjoituskeräys jouduttiin keskeyttämään. Jokaisesta nostosta saattoi halutessaan antaa keräykseen euron.

Keräys tuotti kymmenen päivän aikana 250 000 euroa. Vastaavasti 300 ihmistä vaati takaisin vahingossa maksamaansa euroa.

Arvostelijoiden mukaan lahjoitusmahdollisuus häiritsi automaatilla asioimista. Näkövammaiset ovat hämmentyneet, kun automaatti on kysynyt yhden kysymyksen lisää aikaisempaan nähden.

PLANIN keräyksessä kyse on kehitysavusta, jossa pyritään antamaan tytöille mahdollisuus koulunkäyntiin ennenaikaisen avioliiton sijasta. Vaatii kohtalaisen kovaa luonnetta vastustaa tätä tavoitetta.

Kehitysapu nostattaa aina suuria tunteita. Eikä ihme, sillä töllintöitä on kiistatta tehty - kuten viety kehitysapuna koneita, joilla ei ole sikäläisissä oloissa mitään käyttöä. Mutta on myös kiistatta osoitettu, että erityisesti tyttöjen koulutus parantaa molempien sukupuolten asemaa köyhissä maissa.

Silti yllättävintä Planin kampanjan keskeyttämisessä ei ehkä olekaan kehitysavun kritiikki, vaan se, että ihmiset eivät automaateilla katso mihin sormensa tökkäävät.

Eri pankkiautomaatit - puhumattakaan kauppojen maksupäätteistä - ovat raivostuttavuuteen saakka erilaisia. Joka kerta on mietittävä, miten kunkin koneen kanssa on toimittava.

Siksi Otto-pisteistä vastaavan Automatian saama palaute, jossa lahjoituksen moitittiin hankaloittavan nostotapahtumaa, tuntuu omituiselta. Onhan kortilla maksettaessa aina keskityttävä ja luettava ohjeita, koska automaatit ovat niin erilaisia.

Hiljainen enemmistö hyväksyy tämän, koska kaikkia häiriötekijöitä - kuten hieman eri tavoin toimivia koneita tai niihin liitettäviä uusia toimintoja - ei elämästä kuitenkaan saada pois. Eikä aina tarvitsekaan.

OTTO-PISTEISSÄ toteutettu lahjoituskampanja oli uusi ja harvinaisen kustannustehokas. Pienet kustannukset, hyvä tuotto -yhdistelmä on omiaan herättämään kateutta. Voi olla, että Planinkin kampanja kompastui juuri tähän.

Perinteisiä, vakiintuneita keräystapoja ei kyseenalaisteta. Ei, vaikka lahjoittajan kannalta usein ne ovat mitä epäsopivimpia. Ovikello kilahtaa juuri silloin, kun et ehtisi avaamaan ja kadulla seisova vapaaehtoinen helisyttää lipastaan edessäsi, kun olet ilman käteistä tai lompakkosi on pohjimmaisena kassissasi.

Silloin lahjoituksen antaminen automaatilla maksuväline valmiina kädessä tuntuu lukutaitoisesta ihmisestä varsin sopivalta ja harvinaisen kätevältä tavalta.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.