Kaikki eivät paenneet

Filippiinien yli pyyhkäissyt supertaifuuni Haiyan oli vakuuttava osoitus paitsi luonnonvoimien raivosta myös siitä, kuinka erilainen yhteisöjen haavoittuvuus on. Köyhistä köyhimmät ovat haavoittuvimpia myös luonnonkatastrofien edessä.

Noin 600 kilometrin levyisenä rintamana saarille iskenyt Haiyan oli voimakkain maalla koskaan mitattu taifuuni. Merellä tuulet puhalsivat 315 kilometrin tuntinopeudella ja puuskissa 380 kilometriä tunnissa.

Myrskyn tiedettiin iskevän Filippiineille. Sen tieltä evakuoitiin jo etukäteen yli 120 000 ihmistä. Arviolta miljoona ihmistä pakeni omin päin. Silti tuhot ja menetykset olivat valtavia. Kaikki eivät paenneet.

Köyhien on asuttava siellä, missä heillä on siihen varaa – muiden hylkäämillä, vaarallisimmilla ja epäterveellisimmillä alueilla. Omaa kookos- tai banaaniviljelmää, sikatarhaa tai kalastusvenettä ei voi jättää. Sen mukana menisi kuitenkin kaikki.

Nyt kodittomia Filippiineillä on ainakin 630 000. Viranomaisarvio kuolleista on ainakin 10 000, tosin kaikille tuhoalueille ei ole vielä edes päästy. Ilmakuvien mukaan 40 000 asukkaan Guiuanin kaupunki Samarin saarella on tuhoutunut kokonaan.

Luonnon katastrofia seuraa yleensä sosiaalinen ja moraalinen katastrofi: nälkäiset ihmiset anastavat ruokaa mistä voivat, ja kyynisimmät rikolliset hyödyntävät sekasorron kylmästi ryöstöpuuhissaan ja mustassa pörssissä.

Noin puolet maailman köyhimmistä maista on myös pahimpien luonnonkatastrofien riskimaita. Esimerkiksi Bangladeshissa koetaan vuosittain kymmenkunta luonnontuhoa, jotka täällä ilman muuta luokiteltaisiin suuronnettomuuksiksi.

Paitsi että maanjäristykset, kuivuudet, tulvat ja myrskyt aiheuttavat välittömiä tuhoja köyhimmissä maissa, ne myös haavoittavat maiden muutoinkin haurasta sosiaalista ja taloudellista infrastruktuuria. Pienten ja keskisuurten luonnontuhojen kerrannaisvaikutus voi köyhissä kotitalouksissa olla yhtä suuri kuin suurtuhonkin kohdatessa.

Luonnontuhoille alttiit köyhät maat näyttävät taloudellisessa kehityksessä jäävän jälkeen luonnonoloiltaan vakaampien alueiden köyhistä maista. Äärimmäinen köyhyys, huono taloudenpito ja ympäristöhallinnon laiminlyönnit voivat johtaa huonoon kehään, jossa luonnontuhot seuraavat toistaan entistä vakavampina. Filippiineillä eräänlainen onni onnettomuudessa oli, että myrsky pyyhkäisi niin nopeasti. Pitkittyneet sateet olisivat laukaisseet mutavyöryjä paljaiksi hakatuilta vuorilta.

Suurten luonnontuhoriskien alueilla luonnononnettomuuksien ennaltaehkäisy maksaisi itsensä takaisin, mutta köyhimmillä mailla ei ole varaa siirrettäviin sairaalayksiköihin, rauniokoiriin tai muuhun ”ylellisyyteen” juuri kriisiensä toistuvuuden vuoksi.

Yhteiskuntasuunnittelu, valistus ja paikallisyhteisöjen omavaraisuuden kehittäminen jo ennen katastrofeja on hidas ja pitkä tie, jota moni pitää kehitysapurahojen Kankkulan kaivona. Samalla laskuopilla pääsee tosin siihenkin lopputulokseen, että kriisien ennakointi on aina halvempaa kuin suurtuhojen laastarointi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.