Kaikki palvelut ovat uhattuina, paitsi lähipitseria

On hyvä, että markettireissulla tulee joka kerta unohduksia. Sitten voi mennä lähikauppaan täydennysostoksille ja tehdä lisäksi heräteostoksia. Se auttaa lähikauppaa pysymään pystyssä.

Nykyisin saa jatkuvasti pelätä lähipalvelujen katoamista. Säilyykö terveysasema? Lakkautetaanko leikkipuisto? Entä uimaranta? Pärjääkö kioski? Jatkuuko aamukanto? Mahtuuko palvelutaloon? Tuleeko kaupan eteen kiekkopakko? Pysyykö katuvalaistus?

Kaikki on uhattuna, paitsi lähipitseria.

Tänä talvena olen alkanut pelätä, että ne lakkauttavat lähimmän linja-autopysäkkini. Havaintojeni perusteella siltä nousee matkustajia kyytiin huolestuttavan harvoin.

Ehkäpä pitäisi pestata muutama kuukausikorttilainen kohentamaan pysäkkikohtaista tilastoa. Hyppäisivät kyytiin, jäisivät seuraavalla pois, ja sama uudelleen.

Paikallista lentoasemaa käytin viimeksi 1999. Olen pahoillani siitä, että olen omalta osaltani ruohottanut kiitorataa.

Anteeksi myös siitä, että olen näivettänyt pankkikonttoriverkostoa. Minusta ei vain ollut hoitamaan päivittäisiä raha-asioitani tiskillä. Olen siinä asiassa nettisukupolvea. Vielä joskus ne kuoppaavat netinkin. Sitä ennen ne luultavasti vievät kotikulmiltani viimeisenkin pankkiautomaatin. Ehkä asiaa pohditaan parhaillaan jossakin etäisessä pääkonttorissa. Täytyy alkaa nostaa seteleitä useammin, yksi kerrallaan.

Maailma saa muuttua, mutta se on väärin muututtu, jos käteistä irtoaa vain ruutukaavasta. Paitsi hei, siinä tapauksessahan lähtisin hakemaan rahaa linja-autolla, ja sen kyytiin hyppäisin omalta pysäkiltäni, mikä auttaisi sitä säilymään.

Siis jos minulla sattuisi olemaan käteistä linja-autolippuun. Tai matkakortti. Paikallisliikenteen linja-autossa ei voi enää maksaa pankkikortilla.

Lähikirjastossa olen erikoistunut tekemään lainauksia lähellä sulkemisaikaa. Toivottavasti asia näyttäytyy tilastokäppyröissä siten, että myöhäistä aukioloa selvästi tarvitaan. Muuten keksivät sammuttaa valot aiemmin.

Lainaan enemmän kirjoja kuin ehdin lukea. Se ei ole laiskuutta, vaan taktikointia.

Lapsia on siunaantunut perheeseeni kolme. Se on mielestäni ihan kelpo panostus päiväkodin ja peruskoulun säilyttämiseksi. Katsotaan, mihin se riittää.

LÄHIMETSÄÄN ETTE KAJOA.

Kaupassa käyminen on mennyt ihan kummalliseksi.

Ruokakaupassa pitää pelätä sitä, että jos tulee kysyttävää, ei löydä mistään myyjää. Myyjiä ei enää tapaa jokaiselta kassaltakaan.

Erikoisliikkeessä pitää pelätä sitä, että toivomansa tuotteen saisi kuitenkin vain tilaamalla – ja että edullisimmaksi tulisi klikkailla tilaus kotona netissä itsenäisesti. Hmph. Yritä siinä sitten antaa kivijalkakaupalle mahdollisuus.

Turha äänestää jaloillaan, kun maailmaa pyörittää näppäimistö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.