Kaikki samassa rumassa läjässä

Jyväs-etuliitteen perään tulevan kylän voisi toisinaan kirjoittaa erikseen ja isolla. Ajoittain tuntuu siltä kuin kaikki tässä kaupungissa olisi yhden kadun varrella, kuten entisaikojen kylissä konsanaan.

Eritteiden ja pikaruokaroskan tahraama kaukalo, jota kävelykaduksikin kutsutaan, on se valtasuoni, jonka reunoilla ravintolat ja putiikit kukoistavat – kuin meren pohjan putkimadot lämpöä ja ravinteita pumppaavan savuttajan äärellä. Sata metriä kauempana on vain pimeyttä ja autiutta.

 

Jos liikutaan Turussa, Tampereella tai Helsingissä, levittäytyy ydinkeskustan lasimonoliittien ulkopuolella omaleimaisia kaupunginosia, joissa voi poiketa asiansa osaavien erikoisliikkeiden lisäksi myös viehättäviin ravintoloihin.

Toisin on Jyväs Kylässä. Jo kortteli Kauppakadusta kaakkoon Vapaudenkadulle tai luoteeseen Yliopistonkadulle on kahvilan pitäjälle tai ravintoloitsijalle uhkarohkea hyppy vuolaasta asiakasvirrasta uneliaaseen sivupuroon.

 

Vielä merkillisempää on se, että Puistokadulla, vain parin sadan metrin päässä Kauppakadun ja Väinönkadun nollapisteestä, ei nähtävästi ole edellytyksiä ravintolan pitämiselle. Vasta marraskuussa Yrjönkadun kulmalle avattu ravintola Sir Emilio on jo nyt lopettanut. Paikalle näytetään kaavailevan jälleen uutta ravintolaa, mutta näinköhän asiakkaita riittää nytkään.

Ydinkeskustan ahtaasta labyrintista pohjoiseen avautuva Puistokatu on niitä harvoja katuja Jyväskylässä, jota varjostavat massiiviset lehtipuut luovat avaralle bulevardille eurooppalaista tunnelmaa.

Istuisin sangen mielelläni kesäiselle terassille, josta avautuu maisema vanhalle hautausmaalle.

 

Jyväs Kylän Lutakkoon ollaan upotettu miljoona toisensa perään, mutta mikäli kävelykadun mullilaumat eivät havahdu siihen, että elämää on Sokoksen ja Jyväskeskuksen tuollakin puolen, on satsaus ainakin kaupunkilaisten julkisen viihtymisen kannalta turha.

Rakenteilla oleva, Paviljongilta Jyväsjärven rantaan leviävä aukio näyttää ainakin havainnekuvien perusteella niin lohduttomalta kivierämaalta, että on vaikea kuvitella sen vetävän väkeä muutoin kuin ajoittaisten massatapahtumien yhteydessä.

Lutakko on menetetty tapaus muutoinkin. Järven rannalta, lähes ydinkeskustasta tehtaan tieltä aikoinaan vapautunut, ainutlaatuinen maa-alue on onnistuttu tuhoamaan järkyttävän rumalla ja ahtaalla arkkitehtuurilla lähes täysin. Keskustanpuoleisen Jyväsjärven rannan silaaminen betonilla on vain oire suomalaisen kaupunkisuunnittelun tämän hetkisestä tilasta.

 

En ole sinällään kerskailuksi kutsuttua monumenttirakentamista vastaan. Meillä ja maailmalla on monia, tätä nykyä ihmiskunnan aarteiksi luettuja pytinkejä. Jos se maisemaan istuisi ja työllistäisi paikallisia, voidaan puolestani Lutakkoon rakentaa vaikka maailman suurin vesiliukumäki. Itse asiassa pieni veden liplatus saattaisi jopa elävöittää tuota kivettyä tornitalokanjonia.

On myös tarkoitushakuista laittaa vastakkain esimerkiksi konserttitalohanke ja terveyspalvelut. Jos köyhät ja sairaat kulkisivat aina ja kaikessa edellä, ei meillä olisi minkäänlaista julkista monumenttirakentamista, ei teatteri- tai museorakennuksia, kaupungintaloja tai tuomiokirkkoja. Eduskuntakin istuisi harmaassa virastotalossa jossain Helsingin Eteläsatamassa.

Mutta sillä on paljonkin merkitystä, millä tolkulla ja tavalla, ketä työllistäen ja miten kaupunkikuvaan sopivaa rakennetaan. Tätä voi jokainen kaupunkisuunnittelja kuin myös jaloillaan äänestävä kuluttaja miettiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.