Kaikkien yhteinen Isänmaa

Suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurikehityksen nykyistä tilaa luonnehditaan usein sanalla moniarvoinen. Se merkitsee sellaista käsitystä Isänmaasta, jossa erilaiset vakaumukset, näkemykset, arvot ja asenteet, menneisyys ja nykyisyys nähdään talouden ja kulttuurin kehitystä ylläpitävänä voimana.

Onko moniarvoisuus pelkästään nykyaikaan liittyvä ilmiö?

Mielestäni ei ole. Suomalaisilla on ollut aina erilaisia arvoja, poikkeavia käsityksiä ajan vaatimuksista ja päämääristä. Se on merkinnyt ja merkitsee jännitteitä, mutta samalla aina välttämätöntä yhteiskunnallista muutosta.

MONIARVOISUUS ja edustuksellinen kansanvalta ja niihin liittyvä suomalaisten enemmistön perusasennoituminen ovat olleet koko itsenäisyyden ajan yhteiskuntaa koossapitävä voima. Sitä ne merkitsivät myös sodan ja sodasta irrottautumisen jälkeisenä kriisiaikana 1940-luvulla.

Sodan jälkeinen jättiläisponnistus on jäämässä Suomen historiassa liian vähälle huomiolle. Usein osuvimmat ajan ja olosuhteiden kuvaukset löytyvät kaunokirjallisuudesta. Mestarillinen kirjailija Väinö Linna on kuvannut sodanjälkeistä aikaa, tuhansien ja taas tuhansien elämäntaistelun ankaruutta.

Mutta myös rintamamiehille annettiin parin hehtaarin tontteja, joille he lainojen avulla voisivat rakentaa sen kodin, jota puolustamassa olivat etukäteen viisi vuotta olleet. Kukaan ei oikein tiennyt sanoa, miten ja millä he niissä sitten eläisivät ja velkojaan maksaisivat, mutta kun on puuhaa ja toivoa, niin on elämääkin.

SUOMI on ollut koko itsenäisyytensä ajan lujasti eurooppalaisen kulttuurin perustalle rakentuva valtio. Olemme tosin kuulleet puhuttavan Suomen menosta Eurooppaan ja eurooppalaistumisesta. Nämä asenteet - joskaan ei tietoisesti - osoittavat lähes halveksuntaa edellisten sukupolvien suunnattomia ponnistuksia kohtaan. Itsenäinen Suomi on rakennettu eurooppalaisuuden parhaiden ja syvimpien arvojen perustalle. Ja eurooppalaisuus kesti Suomessa silloinkin, kun se murtui tämän kulttuurin laajoilla ydinalueilla.

Demokraattisen Suomen ideaan ovat aina kuuluneet kansalaisten tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihanteet. Yhteiskunnallisten uudistusten tavoitteena oli pitkään kansallisen eheyden rakentaminen eli kansalaisten tasa-arvon lisääminen, kaikkien yhteisen Isänmaan rakentaminen.

Yhdistääkö suomalaisia kaikkien yhteisen Isänmaan rakentaminen joulukuun 6. päivänä vuonna 2010?

Se aiheellinen kysymys aikana, jolloin kansalaisten taloudellinen eriarvoisuus kasvaa. Suomi on menettämässä asemaansa kansanvälisessä vertailussa pienten tuloerojen maana. Voi olla, että muutos liittyy kansainvälistymiseen, mutta se ei ole väistämätön.

Kenellä paljon on, haluaa loputtomasti vielä paljon lisää. Aina on näet heitä, joilla on vielä enemmän.

Mutta tällä voi olla kova hinta. Kaikkien yhteinen Isänmaa hajoaa, jos pieni vähemmistö rakentaa miljoonillaan oman isänmaansa ennen kuin huomaa, ettei kaikkea saa rahalla. Vielä näin ei ole käynyt, mutta merkkejä on jo ilmassa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.