Kaivattu kirje kotikonnuilta

Suomessa ilmestyy yli 150 paikallislehteä. Niillä on yhteensä reilut 900 000 tilaajaa, mikä merkitsee yli kahta miljoonaa lukijaa.

Paikallislehdet ovat pystyneet säilyttämään levikkinsä muuta sanomalehdistöä paremmin, vaikka monet niistä ilmestyvät pahasti muuttotappioista kärsivillä paikkakunnilla. Tämä selittyy etätilaajien suurella määrällä ja uskollisuudella.

Paikallislehdet ilmestyvät yleensä kerran viikossa, ja niiden levikit vaihtelevat parista tuhannesta kymmeneen tuhanteen. Mitä pienempi paikallislehti on kyseessä, sitä suurempi on etätilaajien osuus lehden tilaajakunnasta. Pienimpien paikallislehtien tilaajista jopa yli puolet voi asua ilmestymispaikkakunnan ulkopuolella.

Suuren muuton vuosikymmenet 1960- ja 70-luvuilla lisäsivät paikallislehtien etälevikkejä. Osa näistä kaukotilauksista on jäänyt voimaan vanhempien ja isovanhempien ansiosta. Löytyy mummoja, jotka tilaavat jopa kahtakymmentä paikallislehteä lapsilleen ja lastenlapsilleen.

Kuinka sitten käy, kun mummosta aika jättää – se onkin melkoinen uhkakuva pienen paikallislehden tulevaisuuden näkymissä.

Paikallislehden vahvuus on ennen muuta läheinen lukijasuhde. Paikallislehti luetaan kannesta kanteen ja usein jopa kahteen kertaan.

Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja Anita Kärki väitteli muutama vuosi sitten filosofian tohtoriksi aiheesta sanomalehti lukijoiden kertomuksissa. Paikallislehdet nousivat näissä kertomuksissa vahvasti esille.

Kärjen tutkimus osoitti selkeästi sen, että paikallislehtiä ilmestymispaikkakuntien ulkopuolelle tilasivat sellaiset ihmiset, jotka muistelevat kotipaikkakuntaansa hyvällä.

Miksi pienet paikalliset uutiset ja jopa ilmoitukset kiinnostavat, vaikka paikka onkin fyysisesti kaukana ja vuosien mittaan muuttunut kovasti erilaiseksi kuin se oli silloin, kun lehden tilaaja vielä paikkakunnalla asui?

Kärjen tutkimuksen mukaan poissaoleva paikka ei ole lukijalle mikään todellinen paikka vaan mielentila lapsuuden ja kotiseudun paikkakuntaan. Tutut ihmiset ja paikat tuovat mieleen ikään kuin näyttämön, jossa ristiriitaisuudet ja ikävät muistot ovat jääneet taka-alalle. Asiat ovat niin kuin olemme ne tottuneet muistamaan ja ennen kaikkea niin kuin ne haluamme muistaa.

Syntymäseudustaan irtaantuneet mutta siitä yhä kiinnostuneet paikallislehtien lukijat ylläpitävät siis paikallislehtensä avulla mielikuviaan ja muistikuviaan paikasta, joka on jo aikaa sitten muuttunut mielentilaksi.

Muistissa elävät lapsuudenaikaiset ihmiset, joille samat paikat ovat merkityksellisiä. Eikä tähän yhteenkuuluvuuden kokemiseen tarvita sitä, että oltaisiin kasvokkain. Kuviteltu yhteisö rakentuu tunteille yhteenkuuluvaisuudesta, yhteisistä juurista ja yhteisestä kohtalosta.

Tällaisessa paikallislehden luomassa yhteisöllisyydessä on paljon samaa kuin kesäviikonloppuisin eri puolilla Suomea kokoontuvien sukuseurojen toiminnassa. Ihminen kaipaa juurilleen, tai ainakin tietoa juuristaan.

inkeri.pasanen@keskisuomalainen.fi