Kaksi erilaista historiallista elokuvaa

Kuluvana vuotena on saanut ensi-iltansa 13 pitkää kotimaista elokuvaa. Viimeisimpänä niistä Timo Koivusalon ohjaama historiallinen spektaakkeli Täällä Pohjantähden alla, sen ensimmäinen osa.

Monissa kritiikeissä todettiin ettei Koivusalon elokuva tuo mitään uutta Edvin Laineen versioon nähden. Sanottiinpa sekin, että uusi Pohjantähti noudattaa Laineen elokuvan kohtausten dramaturgiaa niin täsmällisesti, että se on itse asiassa uskollisempi Laineen elokuvalle kuin Linnan romaanille.

Näyttelijöiden kautta Koivusalo on kuitenkin saanut elokuvaansa tuoreutta ja arkirealismin henkeä. Verrattuna Laineen korkokuvamaiseen ja myyttiseen näyttelijäohjaukseen, Koivusalo tuo elokuvan hahmoja kohti tätä päivää.

Kokonaisuutena Koivusalon elokuvassa on selvästi historiallisen konsensuksen ja kompromissin makua, vaikka ensimmäisen osan loppukuvat vievätkin tulevaisuutta odottavan, vankileiriltä vapautuneen Akselin katkeriin tunnelmiin.

Pienen ihmisen puolella oleminen on lopulta Koivusalon elokuvan eetos. "Pienen ihmisen" puolustaminen on tätä päivää, vaikka kukaan ei varsinaisesti ole tavannutkaan tätä abstraktia "pientä ihmistä". Koskelan Akselikin on "pieni ihminen", vaikka muistuttaakin jossain kohtauksissa enemmän sosialistisen realismin jykevää sankaria.

Kelvollista näyttelijätyötä löytyy Koivusalon elokuvasta kautta linjan. Päärooleissa Ilkka Koivula Akselina ja Veera Kiiskinen Elinana ovat erinomaisia valintoja. Koivusalo olisi voinut tehdä kohtalokkaan erehdyksen valitsemalla Elinan rooliin väärän esittäjän. Akselin ja Elinan romanssi on nyt kuin taivaissa kuulutettu.

Jörn Donnerin toisenlainen historiallinen elokuva, Kuulustelu, kertoo desanttina ja vakoilijana toimineesta kommunistista, Kerttu Nuortevasta (1912-1963) , ja hänen kuulusteluistaan valtiollisessa poliisissa vuosina 1942-43. Neuvostovakoojan tarina on todella ihmeellinen, täynnä tragediaa ja kohtalon ironiaa.

Donnerin elokuva elää voimakkaissa lähikuvissa ja näyttelijöiden pienissä ilmaisevissa reaktioissa. Kamera on todistaja, ikäänkuin paikalleen pysähtynyt tarinan kuuntelija. Lähestymistapa on inhimillinen ja humaani, aina ihmisen kokoinen. Elokuvan teema on liki "pushkinilainen": Jos pettää sinut elämä -teema leikkaa läpi historiallisten tapahtumien.

Kuulustelu tapahtuu sisätiloissa, kuulustelukammiossa ja vankisellissä. Lisänä on vain muutama viiteellinen ulkokuva. Elokuvassa ei ole yhtään turhaa otosta, ei tarpeettomia sivujuonia. Kaikki on keskitettyä ja taloudellista, kuin ranskalaisella mestarilla Jean-Pierre Melvillellä konsanaan.

Kuulustelu on kokeneen elokuvamiehen Jörn Donnerin voimannäyte, ehkä hänen paras elokuvansa. Samalla se on osoitus siitä, että pienellä rahalla voi tehdä kantavaa ja merkittävää elokuvaa. Jos on tarina ja jos on näkemystä.

Donnerin elokuvan älyllisyys ja viitteellisyys saattavat vieroittaa suuren yleisön sen kerronnasta. Mutta se joka on kiinnostunut ihmiskohtaloista, Suomen historiasta ja elokuvasta, ei voi sivuuttaa tätä teosta.

Siinä missä Koivusalon lähikuvat muistuttavat, osin ansiokkaastikin, "sosialistisen realismin" tunteen pateettisuudesta, avaavat Donnerin elokuvan puhtaat lähikuvat ihmisen sisäistä arvoituksellisuutta. Näkyvissä on siis kaksi suomalaisen elokuvan tietä.

Kirjoittaja on kriitikko ja kulttuuritoimituksen vakituinen avustaja.