Kaksi suurta taloustarinaa loppuu

Microsoftin puhelintuotannon lopettamisuutinen tuntui pahalta, vaikka yllätys se ei ollut. Lumioiden markkinaosuus on laskenut koko ajan eikä puhelimia ole viime aikoina yhtiön yritysesittelyissä mainittu. Se on merkki siitä, että se ei ole yritykselle tärkeää.

Nokian puhelimien alamäki alkoi korkealta vuonna 2007, kun Apple toi iPhonen markkinoille. En minä sen merkitystä silloin tajunnut, mutta vielä ikävämpää on, ettei Nokian johtokaan sitä tajunnut. Eikä tajunnut Microsoftin Steve Ballmerkaan, kuten Youtubesta on helposti nähtävissä. Onneksi hän halusi ostaa Nokian matkapuhelimet rasvaisella 5,4 miljardin euron hinnalla. Puhelinten myynti Microsoftille on ehkä Suomen taloushistorian parhaita yrityskauppoja.

Olen paljon velkaa Nokialle. Aloitin työni pankkiiriliikkeessä keväällä 1994, kun Nokian osakkeiden kauppa oli vilkastunut ja alalle tarvittiin lisää käsiä. Laman pohja oli takana ja nousukausi edessä. Ihmettelimme Nokian nousua emmekä ymmärtäneet sen vahvuutta ja laajuutta. Sain monta kertaa käydä ­Nokian tehtailla sen menestystä ihmettelemässä. Ulkomailla pyöriessä tuntui hyvältä olla suomalainen.

Samana päivänä Microsoftin Suomi-uutisten kanssa kerrottiin Talvivaaran eli ­nykyään Terrafamen rahoituksen loppumisesta. Se merkinnee kaivoksen sulkemista. Senkin ympärillä liikkui upeita tarinoita ja kansanosake villitsi sijoittajia. Siitä jää lasku veronmaksajan kouraan. Kallista on tekohengittää, kallista on lopettaa. Nokian matkapuhelimet sentään ehti tuottaa valtavan kasan vaurautta ennen sulamistaan.

Mustan talousviikon takaa löytyy myös hyviä talousuutisia. Pieni, mutta sitäkin ilahduttavampi asia on, että vihaisten lintujen elokuva menestyy. Jatko-osa on suunnitteilla.

Perinteisilläkin aloilla värisee, sillä uusien asuntojen rakentaminen ja vanhojen asuntojen kauppa ovat selvästi piristymässä. Nostokurjet piikittävät horisonttia pääkaupunkiseudun lisäksi erityisesti Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Asuntolainojen kysyntä on kasvanut ja välittäjillä on entistä enemmän tekemistä.

Autokauppa on nousussa, sillä alkuvuosi on ollut vilkasta aikaa, ja koko vuoden kasvuksi odotetaan 10 000 menopeliä. Lienee positiivinen talousmerkki, kun Alkosta kerrotaan, että samppanjan myynti on kasvanut kuusi prosenttia. Vaikka yt-asiat ovat alkuvuoden aikana saaneet palstatilaa, ilmoitettiin avoimia työpaikkoja tammi–maaliskuussa yhdeksän prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Venäjän kauppa on suomalaisille vientiyhtiöille tärkeää. Lappeenrannassa odotetaan venäläisten paluuta. Jos öljyn hinta jaksaa kiivetä, on pahin Venäjällä takana. Pääomapako on liki päättynyt eikä pelättyä konkurssiaaltoa ole Venäjällä nähty.

Metsäteollisuutemme jaksaa hyvin. Vaikka paperin kysyntä vähenee, sellunkeitto ei vähene, sillä kartongin kysyntä kasvaa. Meidänkin huushollissa kannetaan entistä enemmän nettiostosten kääreenä ollutta kartonkia kierrätykseen. Ei sen puoleen, meiltä kierrätetään paljon sanoma- ja aikakauslehtipaperiakin.

Kirjoittaja toimii OP:ssa asiantuntijapäällikkönä.